Jobin 10
1 Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.
My soul is weary of my life; I will give free course to my complaint; I will speak in the bitterness of my soul.
2 Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.
I will say unto God: Do not condemn me; make me know wherefore Thou contendest with me.
3 Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?
Is it good unto Thee that Thou shouldest oppress, that Thou shouldest despise the work of Thy hands, and shine upon the counsel of the wicked?
4 Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?
Hast Thou eyes of flesh? or seest Thou as man seeth?
5 Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?
Are Thy days as the days of man, or Thy years as a man's days,
6 Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,
That Thou inquirest after mine iniquity, and searchest after my sin,
7 Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.
Although Thou knowest that I shall not be condemned; and there is none that can deliver out of Thy hand?
8 Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?
Thy hands have framed me and fashioned me together round about; yet Thou dost destroy me!
9 Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.
Remember, I beseech Thee, that Thou hast fashioned me as clay; and wilt Thou bring me into dust again?
10 Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?
Hast Thou not poured me out as milk, and curdled me like cheese?
11 Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.
Thou hast clothed me with skin and flesh, and knit me together with bones and sinews.
12 Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.
Thou hast granted me life and favour, and Thy providence hath preserved my spirit.
13 Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,
Yet these things Thou didst hide in Thy heart; I know that this is with Thee;
14 Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.
If I sin, then Thou markest me, and Thou wilt not acquit me from mine iniquity.
15 Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.
If I be wicked, woe unto me; and if I be righteous, yet shall I not lift up my head — being filled with ignominy and looking upon mine affliction.
16 Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.
And if it exalt itself, Thou huntest me as a lion; and again Thou showest Thyself marvellous upon me.
17 Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.
Thou renewest Thy witnesses against me, and increasest Thine indignation upon me; host succeeding host against me.
18 Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!
Wherefore then hast Thou brought me forth out of the womb? Would that I had perished, and no eye had seen me!
19 Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.
I should have been as though I had not been; I should have been carried from the womb to the grave.
20 Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,
Are not my days few? Cease then, and let me alone, that I may take comfort a little,
21 Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,
Before I go whence I shall not return, even to the land of darkness and of the shadow of death;
22 Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.
A land of thick darkness, as darkness itself; a land of the shadow of death, without any order, and where the light is as darkness.
