Jobin 10
1 Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.
“I loathe my own life; I will express my complaint and speak in the bitterness of my soul.
2 Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.
I will say to God: Do not condemn me! Let me know why You prosecute me.
3 Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?
Does it please You to oppress me, to reject the work of Your hands and favor the schemes of the wicked?
4 Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?
Do You have eyes of flesh? Do You see as man sees?
5 Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?
Are Your days like those of a mortal, or Your years like those of a man,
6 Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,
that You should seek my iniquity and search out my sin—
7 Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.
though You know that I am not guilty, and there is no deliverance from Your hand?
8 Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?
Your hands shaped me and altogether formed me. Would You now turn and destroy me?
9 Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.
Please remember that You molded me like clay. Would You now return me to dust?
10 Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?
Did You not pour me out like milk, and curdle me like cheese?
11 Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.
You clothed me with skin and flesh, and knit me together with bones and sinews.
12 Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.
You have granted me life and loving devotion, and Your care has preserved my spirit.
13 Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,
Yet You concealed these things in Your heart, and I know that this was in Your mind:
14 Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.
If I sinned, You would take note, and would not acquit me of my iniquity.
15 Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.
If I am guilty, woe to me! And even if I am righteous, I cannot lift my head. I am full of shame and aware of my affliction.
16 Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.
Should I hold my head high, You would hunt me like a lion, and again display Your power against me.
17 Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.
You produce new witnesses against me and multiply Your anger toward me. Hardships assault me in wave after wave.
18 Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!
Why then did You bring me from the womb? Oh, that I had died, and no eye had seen me!
19 Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.
If only I had never come to be, but had been carried from the womb to the grave.
20 Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,
Are my days not few? Withdraw from me, that I may have a little comfort,
21 Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,
before I go—never to return— to a land of darkness and gloom,
22 Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.
to a land of utter darkness, of deep shadow and disorder, where even the light is like darkness.”
