Heprealaisille 6
1 Sentähden antakaamme Kristuksen opin alun sillänsä olla, ja ruvetkaamme niihin, jotka täydellisyyteen saattavat: ei vasta-uudesta perustusta laskein parannukseen kuolevaisista töistä ja uskoon Jumalan päälle,
Therefore leaving the doctrine of the first principles of Christ, let us press on to perfection—not laying again a foundation of repentance from dead works, of faith toward God,
2 Kasteen oppiin, kätten päällepanemiseen, kuolleitten ylösnousemiseen ja ijankaikkiseen tuomioon. (aiōnios g166)
of the teaching of washings, of laying on of hands, of resurrection of the dead, and of everlasting judgment. (aiōnios g166)
3 Ja sen me tahdomme tehdä, jos Jumala muutoin sallii.
And this we will do if God permits.
4 Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistus ovat, ja sitä taivaallista lahjaa maistaneet, ja ovat Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet,
For concerning those who were once enlightened and tasted of the heavenly gift, and were made partakers of the Holy Spirit,
and tasted the good word of God, and the powers of the age to come, (aiōn g165)
6 Jos he lankeevat pois, että he vasta-uudesta parannukseen uudistettaisiin, jotka toistamiseen itsellensä Jumalan Pojan ristiinnaulitsevat ja pilkkana pitävät.
and then fell away, it is impossible to renew them again to repentance; seeing they crucify the Son of God for themselves again, and put him to open shame.
7 Sillä maa, joka sateen sisällensä särpää, joka usein sen päälle tulee, ja kasvaa tarpeellisia ruohoja niille, jotka sitä viljelevät, se saa siunauksen Jumalalta.
For the land which has drunk the rain that comes often on it, and brings forth a crop suitable for them for whose sake it is also tilled, receives blessing from God;
8 Mutta joka orjantappuroita ja ohdakkeita kasvaa, se on kelvotoin ja lähin kirousta, jonka loppu on, että se poltetaan.
but if it bears thorns and thistles, it is rejected and near being cursed, whose end is to be burned.
9 Mutta me toivomme teiltä rakkahimmat, parempaa ja sitä, mikä autuuteen sopii, ehkä me näin puhumme.
But, beloved, we are persuaded of better things for you, and things that accompany salvation, even though we speak like this.
10 Sillä ei Jumala ole väärä, että hän unohtais teidän tekonne ja työnne rakkaudessa, jonka te hänen nimellensä osoititte, koska te pyhiä palvelitte ja vielä palvelette.
For God is not unrighteous, so as to forget your work and the love which you showed toward his name, in that you served the saints, and still do serve them.
11 Mutta me halajamme, että jokainen teistä sen ahkeruuden osoittais, pitäin toivon vahvuuden hamaan loppuun asti,
We desire that each one of you may show the same diligence to the fullness of hope even to the end,
12 Ettette hitaiksi tulisi, vaan olisitte niiden seuraajat, jotka uskon ja pitkämielisyyden kautta luvatun perimisen saavat.
that you won't be sluggish, but imitators of those who through faith and patience inherited the promises.
13 Sillä Jumala, joka Abrahamille lupauksen antoi, koska ei hän taitanut yhdenkään suuremman kautta vannoa, niin hän vannoi itse kauttansa,
For when God made a promise to Abraham, since he could swear by none greater, he swore by himself,
14 Sanoen: totisesti tahdon minä siunaten siunata sinua ja enentäen enentää sinua.
saying, "I will indeed bless you, and I will greatly multiply you."
15 Ja että hän kärsivällisesti odotti, niin hän sai lupauksen.
Thus, having patiently endured, he obtained the promise.
16 Sillä ihmiset tosin vannovat sen kautta, joka suurempi on kuin he, ja se on kaiken heidän riitansa loppu, jos se valalla vahvistetaan.
For people swear oaths by something greater, and in every dispute of theirs the oath is final for confirmation.
17 Jossa Jumala tahtoi lupauksen perillisille neuvonsa vahvuuden yltäkylläisesti osoittaa, vannoi hän valan:
In this way God, being determined to show more abundantly to the heirs of the promise the immutability of his counsel, interposed with an oath;
18 Että me kahden liikkumattoman kappaleen kautta, joissa mahdotoin on Jumalan valehdella, juuri vahvan uskalluksen pitäisimme, me jotka siihen turvaamme, että me taritun toivon saisimme,
that by two immutable things, in which it is impossible for God to lie, we may have a strong encouragement, who have fled for refuge to take hold of the hope set before us.
19 Jonka me pidämme vahvana ja lujana meidän sielumme ankkurina, joka ulottuu sisälle hamaan niihinkin asti, jotka esiripun sisälmäisellä puolella ovat,
This hope we have as an anchor of the soul, a hope both sure and steadfast and entering into that which is within the curtain;
