Heprealaisille 6
1 Sentähden antakaamme Kristuksen opin alun sillänsä olla, ja ruvetkaamme niihin, jotka täydellisyyteen saattavat: ei vasta-uudesta perustusta laskein parannukseen kuolevaisista töistä ja uskoon Jumalan päälle,
Therefore, omitting the elementary Christian teaching, let us go on to the perfection of Christian instruction, not laying again the foundation of repentance from dead works, and of faith toward God,
2 Kasteen oppiin, kätten päällepanemiseen, kuolleitten ylösnousemiseen ja ijankaikkiseen tuomioon. (aiōnios g166)
of the teaching with respect to immersions, and of the laying on of hands, of the resurrection of the dead, and of eternal condemnation. (aiōnios g166)
3 Ja sen me tahdomme tehdä, jos Jumala muutoin sallii.
And this we will do, if God permit.
4 Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistus ovat, ja sitä taivaallista lahjaa maistaneet, ja ovat Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet,
For it is impossible to renew again to repentance those who have once been enlightened, and have tasted of the heavenly gift, and have been made partakers of the Holy Spirit,
and have tasted the good word of God, and the powers of the coming age, (aiōn g165)
6 Jos he lankeevat pois, että he vasta-uudesta parannukseen uudistettaisiin, jotka toistamiseen itsellensä Jumalan Pojan ristiinnaulitsevat ja pilkkana pitävät.
if they fall away; since they again crucify in themselves the Son of God, and put him to an open shame.
7 Sillä maa, joka sateen sisällensä särpää, joka usein sen päälle tulee, ja kasvaa tarpeellisia ruohoja niille, jotka sitä viljelevät, se saa siunauksen Jumalalta.
For the land which drinks up the rain that comes often upon it, and produces herbs suitable for those for whom it is cultivated, receives blessing from God.
8 Mutta joka orjantappuroita ja ohdakkeita kasvaa, se on kelvotoin ja lähin kirousta, jonka loppu on, että se poltetaan.
But that which produces thorns and thistles is rejected, and is near the curse, the end of which is to be burned.
9 Mutta me toivomme teiltä rakkahimmat, parempaa ja sitä, mikä autuuteen sopii, ehkä me näin puhumme.
But, beloved, we are confident of better things concerning you, and of things that tend to salvation, though we thus speak.
10 Sillä ei Jumala ole väärä, että hän unohtais teidän tekonne ja työnne rakkaudessa, jonka te hänen nimellensä osoititte, koska te pyhiä palvelitte ja vielä palvelette.
For God is not unjust, that he should forget your work, and the love which you have shown for his name by having ministered to the saints, and by continuing to minister.
11 Mutta me halajamme, että jokainen teistä sen ahkeruuden osoittais, pitäin toivon vahvuuden hamaan loppuun asti,
But we desire every one of you to show the same diligence, in order to have your hope fully assured to the end:
12 Ettette hitaiksi tulisi, vaan olisitte niiden seuraajat, jotka uskon ja pitkämielisyyden kautta luvatun perimisen saavat.
that you may not become slothful, but imitators of those who, through faith and patience, inherit the promises.
13 Sillä Jumala, joka Abrahamille lupauksen antoi, koska ei hän taitanut yhdenkään suuremman kautta vannoa, niin hän vannoi itse kauttansa,
For when God made promise to Abraham, because he could swear by no greater, he swore by himself,
14 Sanoen: totisesti tahdon minä siunaten siunata sinua ja enentäen enentää sinua.
saying: Most surely will I abundantly bless you, and abundantly multiply you.
15 Ja että hän kärsivällisesti odotti, niin hän sai lupauksen.
And so, when he had waited patiently, he received the promises.
16 Sillä ihmiset tosin vannovat sen kautta, joka suurempi on kuin he, ja se on kaiken heidän riitansa loppu, jos se valalla vahvistetaan.
For, verily, men swear by the greater, and an oath for confirmation is to them an end of all contradiction.
17 Jossa Jumala tahtoi lupauksen perillisille neuvonsa vahvuuden yltäkylläisesti osoittaa, vannoi hän valan:
Wherefore, God, being more abundantly willing to show to the heirs of his promise the immutability of his purpose, interposed an oath,
18 Että me kahden liikkumattoman kappaleen kautta, joissa mahdotoin on Jumalan valehdella, juuri vahvan uskalluksen pitäisimme, me jotka siihen turvaamme, että me taritun toivon saisimme,
that by two immutable things, in which it was impossible for God to lie, we might have strong consolation, who have fled to lay hold on the hope set before us;
19 Jonka me pidämme vahvana ja lujana meidän sielumme ankkurina, joka ulottuu sisälle hamaan niihinkin asti, jotka esiripun sisälmäisellä puolella ovat,
which, hope we have as an anchor for the soul, both sure and steadfast, and which enters in beyond the vail,
