5 Mooseksen 32

1 Kuulkaat te taivaat, minä puhun, ja maa kuulkaan minun suuni sanoja.

Akter uppå, I himlar, jag vill tala; och jorden höre mins muns ord.

2 Minun oppini tiukkukaan niinkuin sade, minun puheeni vuotakaan niinkuin kaste, niinkuin sade vihannon päälle ja niinkuin pisarat ruohon päälle.

Min lära drype såsom regn, och mitt tal flyte såsom dagg; såsom regn uppå gräs, och såsom droppar uppå örter.

3 Sillä minä ylistän Herran nimeä: antakaat meidän Jumalallemme suuri kunnia.

Ty jag vill prisa Herrans Namn; gifvom vårom Gudi allena ärona.

4 Hän on kallio, hänen työnsä ovat laittamattomat, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikiat; vakaa on Jumala, ilman kaikkea vääryyttä, hän on vanhurskas ja oikia.

Han är en klippa; hans verk äro ostraffelig; ty allt det han gör, det är rätt. Trofast är Gud, och utan allt argt; rättvis och from är han.

5 Onko hän hänen turmellut? Ei, vaan hänen lapsensa ovat heidän häpiäpilkkunsa; se on nurja ja sekaseurainen suku.

Den afvoga och onda slägten är honom ifråfallen; skamfläcker äro de, och icke hans barn.

6 Niinköstä te Herralle maksatte, hullu ja tyhmä kansa? Eikö hän ole sinun Isäs ja sinun Lunastajas, joka sinun luonut ja valmistanut on?

Tackar du så Herranom dinom Gud, du galna och ovisa folk? Är han icke din Fader, och din Herre? Hafver han icke allena gjort och beredt dig?

7 Muista muinaisia aikoja, ymmärrä vuosikaudet suvusta sukuun; kysy isältäs, ja hän ilmoittaa sinulle, ja vanhimmiltas, niin he sinulle sanovat.

Tänk uppå den förra tiden allt härtill, och betrakta hvad han gjort hafver med de gamla fäder; fråga din fader, han skall förkunnat dig; dina äldsta, och de skola sägat dig.

8 Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset, silloin hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jälkeen.

När den Högste utskifte folken, och utströdde menniskors barn, då satte han landamäre till folken, efter Israels barnas tal.

9 Sillä Herran osa on hänen oma kansansa, Jakob on hänen perimisensä nuora.

Ty Herrans lott är hans folk; Jacob är snöret till hans arf.

10 Hän löysi hänen erämaassa ja hirmuisessa suuressa itkukorvessa. Hän vei hänen ympäri, hän opetti hänen ymmärtämään ja varjeli häntä niinkuin silmäteräänsä,

Han fann honom i vildmarkene; uti torro öknene, der styggeligit är; han förde honom omkring, och gaf honom lag, och bevarade honom såsom sin ögnasten.

11 Niinkuin kotka kehoittelee pesäänsä ja laukuilee poikainsa päällä, levittää siipensä, ottaa kunkin heistä ja kantaa siipeinsä päällä,

Såsom en örn utförer sina ungar, och flyger öfver dem; så räckte han sina vingar ut, tog dem, och bar dem uppå sina vingar.

12 Niin Herra yksinänsä talutti häntä, ja ei ollut hänen kanssansa muuta Jumalaa.

Herren allena ledde honom, och ingen främmande gud var med honom.

13 Hän vei hänen hamaan maan korkeuteen, ja ruokki hänen pellon hedelmällä, ja antoi hänen imeä hunajaa kalliosta ja öljyä kovasta kivestä,

Han lät honom fara högt uppe på jordene, och födde honom med åkrens frukt; och lät honom suga hannog utu hälleberget, och oljo utu hårda stenen;

14 Voita lehmistä, ja rieskaa lampaista, ynnä karitsain lihavuuden kanssa, ja Basanin oinaat, ja lihavat kauriit, ja parhaan nisun, ja juotti hänen parhaalla viinamarjan verellä.

Smör af korna, och mjölk af fåren, samt med det feta af lamben, och fetesta vädrar, och bockar med feta njurar, och hvete; och lät honom dricka goda vindrufvos blod.

15 Ja Israel lihoi, tuli vikuriksi, lihavaksi, paksuksi ja väkeväksi, ja hylkäsi Jumalan, joka hänen teki, ja katsoi autuutensa kallion ylön.

Och då han vardt fet och mätt, vardt han kåter; han är fet, tjock och stark vorden; och hafver öfvergifvit Gud, den honom gjort hade; sine helsos klippo aktade han ringa;

16 He yllyttivät hänen kiivauteen muukalaisten kautta, kauhistusten kautta vihoittivat he hänen.

Och rette honom genom främmande gudar till nit; genom styggelse förtörnade han honom.

17 He uhrasivat perkeleille, eikä Jumalalle, jumalille, joita ei he tunteneet, vasta-uutisille, jotka ei ennen olleet, joita isänne ei peljänneet.

De offrade djeflom, och icke sinom Gud; dem gudom, som de intet kände; dem nyom, som icke tillförene varit hade, hvilka deras fäder intet dyrkat hade.

18 Kallion, joka sinun siitti, sinä hyljäsit, ja unhotit Jumalan, joka sinun loi.

Dina klippo, den dig födt hafver, den öfvergaf du, och förgat den Gud, som dig skapat hafver.

19 Ja Herra näki sen, ja vihastui, poikainsa ja tyttäriensä kehoituksen tähden,

Och då Herren det såg, vardt han vreder öfver sina söner och döttrar;

20 Ja sanoi: minä peitän kasvoni heidän edestänsä, ja katson mitä heidän viimeiseltä tapahtuu; sillä se on nurja suku ja senkaltaiset lapset, joissa ei ole uskoa.

Och han sade: Jag skall förskyla mitt ansigte för dem, och vill se hvad dem på sistone vederfaras kan; ty det är ett afvogt slägte, och sådana barn, der ingen tro uti är.

21 He härsyttelivät minua sen kautta, joka ei ole jumala, epäjumaluutensa kautta ovat he minun vihoittaneet ja minä vihoitan heitä jälleen sen kautta, joka ei ole kansa, tyhmällä kansalla minä heitä vihoitan.

De hafva rett mig på det som icke är Gud; med deras afguderi hafva de förtörnat mig; och jag skall reta dem igen, på det som icke är folk; med ett galet folk skall jag förtörna dem.

22 Sillä tuli on syttynyt minun vihassani, ja polttaa hamaan alimaiseen helvettiin, ja kuluttaa maan, ynnä hänen hedelmänsä kanssa, ja polttaa vuorten perustukset. (Sheol h7585)

Elden är upptänd i mine vrede, och skall brinna intill det nedersta helvetet; och skall förtära landet med sin växt, och skall uppbränna bergsgrunden. (Sheol h7585)

23 Minä kokoon kaiken onnettomuuden heidän päällensä, minä ammun kaikki nuoleni heihin.

Jag skall samka olycko öfver dem; jag skall förskjuta alla mina pilar på dem.

24 Nälästä heidän pitää hiukahtuman ja poltetaudilla kulutettaman, ja äkillisellä kuolemalla; minä lähetän metsän petoin hampaat heidän keskellensä, ja kyykärmeen myrkyn.

För hunger skola de försmäkta, och förtärde varda af skälfvo och ond sår; jag skall låta komma till dem vilddjurs tänder och grymma ormar.

25 Ulkona pitää miekan heitä hävittämän ja sisällä huoneessa pelvon, sekä nuorukaiset että neitseet, imeväiset ja harmaapäät.

Utvärtes skall svärdet föröda dem, och invärtes förskräckelse; både dränger och pigor, den som dir med dem gråhårota.

26 Minä sanoin: minä hävittäisin heitä, minä lakkauttaisin heidän muistonsa ihmisistä,

Jag skall säga: Hvar äro de? Jag skall borttaga deras åminnelse ifrå menniskomen;

27 Ellen minä vihollisteni vihaa karttaisi, ettei heidän vainollisensa ylpeilisi, ja lähes sanoisi: meidän oikia kätemme on kaikki nämät tehnyt, eikä Herra.

Om jag icke skydde för fiendernas vrede, att deras fiender icke skola varda stolte, och måtte säga: Vår höga hand hafver allt detta gjort, och icke Herren.

28 Sillä se on kansa, jossa ei mitään neuvoa ole, eikä ymmärrystä.

Ty det är ett folk, der intet råd uti är, och intet förstånd är i dem.

29 Jospa he taitavaiset olisivat, niin he ymmärtäisivät ja huomaitsisivat, mitä heille viimeiseltä tapahtuu.

O! att de vise vore, och de måtte besinna, hvad dem framdeles öfvergå skall.

30 Kuinka yksi ajais tuhatta takaa ja kaksi karkottaisi kymmenentuhatta heistä? Eikö sentähden, että heidän kallionsa on heidät myynyt? ja Herra on heidät sulkenut?

Huru kommer det till, att en skall jaga tusende af dem, och två skola komma tiotusend på flyktena? Månn icke deras klippa hafva sålt dem, och Herren hafver öfvergifvit dem?

31 Sillä ei ole meidän kalliomme niinkuin heidän kallionsa, ja meidän vihollisemme ovat meidän tuomarimme.

Förty vår klippa är icke såsom deras klippa; våre fiender äro der sjelfve domare om.

32 Sillä heidän viinapuunsa on Sodoman viinapuusta ja Gomorran pelloista, heidän viinamarjansa myrkylliset viinamarjat, heillä ovat karvahimmat marjat.

Deras vinträ är Sodoms vinträ, och af Gomorres åker; deras drufvor äro galle, de hafva bitter bär;

33 Heidän viinansa on lohikärmeen kiukkuvahto, ja kyykärmetten hirmullinen myrkky.

Deras vin är drakaetter, och grymma huggormars galle.

34 Eikö se liene kätketty minun tykönäni? ja sinetillä lukittu minun tavaroissani?

Är icke sådant fördoldt när mig, och försegladt i minom håfvom?

35 Minun on kosto, minä kostan, heidän jalkansa pitää ajallansa kompastuman; sillä heidän kadotuksensa aika on läsnä, ja mikä heille tarjontelee, se rientää.

Hämnden är min; jag skall vedergällat. På sin tid skall deras fot slinta; deras ofärds tid är när, och det dem tillstundar skyndar sig.

36 Sillä Herra tuomitsee kansansa, ja armahtaa palveliaansa; sillä hän näkee, että käsi on poissa, ja ei ole mitään tallella pidetty eikä jätetty.

Ty Herren varder dömandes sitt folk, och öfver sina tjenare skall han förbarma sig; ty han varder anseendes, att de äro slätt förgångne, och hvarken de beslutne, eller någon man är öfverblifven.

37 Ja pitää sanottaman: kussa heidän Jumalansa ovat? heidän kallionsa, johonka he uskalsivat?

Och man varder sägandes: Hvar äro deras gudar; deras klippa, der de förtröste sig uppå?

38 Joiden lihavimmat uhrit he söivät, ja joivat viinan heidän juomauhristansa, nouskaan ne ja auttakaan teitä ja varjelkaan teitä.

Af hvilkas offer de åto det feta, och drucko vin af deras drickoffer; lät dem uppstå och hjelpa eder, och beskärma eder.

39 Nähkäät nyt, että minä itse olen, ja ei ole jumalia minun kanssani. Minä kuoletan ja teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan, ja ei kenkään ole, joka minun käsistäni vapahtaa.

Sen I nu, att jag allena äret, och ingen Gud är förutan mig; jag kan döda, och lefvande göra; jag kan slå, och kan hela, och ingen är, som utu mine hand kan fria.

40 Sillä minä nostan käteni taivaasen ja sanon: minä elän ijankaikkisesti.

Ty jag vill lyfta mina hand upp i himmelen, och vill säga: Jag lefver evinnerliga.

41 Kuin minä hion miekkani niinkuin pitkäisen leimauksen, ja minun käteni rupee rangaistukseen, niin minä koston maksan minun vihollisilleni, ja niille palkitsen, jotka minua vihaavat.

När jag mins svärds ljungande hvetter, och min hand tager till straffa; så skall jag hämnas igen på mina fiendar, och vedergälla dem som mig hata.

42 Minä juotan nuoleni verellä, ja miekkani pitää lihaa syömän tapettuiden verestä, ja vangittuiden ja vihollisten paljastetusta päästä.

Jag skall göra mina pilar druckna af blod, och mitt svärd skall äta kött, öfver de slagnas blod, och öfver fängelset, och öfver fiendens blottade hufvud.

43 Riemuitkaat te kaikki, jotka olette hänen kansansa; sillä hän kostaa palveliainsa veren. Ja kostaa vihollisillensa, ja sovittaa maansa ja kansansa.

Fröjdens alle I som ären hans folk; ty han varder hämnandes sina tjenares blod; och varder hämnandes öfver sina fiendar; och skall nådelig vara sins folks lande.

44 Ja Moses tuli ja puhui kaikki nämät veisun sanat tämän kansan kuullen, hän ja Josua Nunin poika.

Och Mose kom, och talade all denna visones ord för folkens öron, han och Josua, Nuns son.

45 Ja Moses päätti kaikki nämät sanat koko Israelille,

Då nu Mose allt detta uttalat hade till hela Israel,

46 Ja sanoi heille: pankaat sydämeenne kaikki ne sanat, jotka minä teille tänäpänä todistin, että te käskisitte teidän lapsianne, tekemään ja pitämään kaikki tämän lain sanat.

Sade han till dem: Lägger på hjertat all de ord, som jag betygar eder i dag, att I befallen edor barn, att de hålla och göra all dessa lagsens ord.

47 Sillä ei siinä ole teille yhtään turhaa sanaa, vaan se on teidän elämänne; ja ne sanat pitentävät teidän ikänne maan päällä, johon te menette Jordanin ylitse, omistamaan sitä.

Förty det är intet fåfängt ord till eder, utan det är edart lif; och det ord skall förlänga edart lif på landena, dit I gån öfver Jordan till att intaga det.

48 Ja Herra puhui Mosekselle sinä päivänä, ja sanoi:

Och Herren talade till Mose på samma dagen, och sade:

49 Mene tälle Abarimin vuorelle, Nebon vuorelle, joka on Moabin maalla Jerihon kohdalla, ja katsele Kanaanin maata, jonka minä Israelin lapsille omaksi annan.

Gack upp på berget Abarim, uppå Nebo berg som ligger i de Moabiters land, tvärtöfver Jericho, och bese landet Canaan, som jag Israels barnom till eget gifva skall;

50 Sinun pitää kuoleman vuorella, johonkas menet, ja koottaman kansas tykö, niinkuin veljeskin Aaron kuoli Horin vuorella, ja koottiin kansan tykö,

Och blif död på bergena, då du dit uppkommen äst, och församla dig till ditt folk; lika som din broder Aaron blef död på de bergena Hor, och församlade sig till sitt folk;

51 Että te olette rikkoneet minua vastaan Israelin lasten seassa, riitaveden tykönä Kadeksessa Sinin korvessa: ettette minua pyhittäneet Israelin lasten seassa.

Derföre, att I hafven brutit emot mig ibland Israels barn, vid trätovattnet i Kades, i den öknene Zin, att I icke helgaden mig ibland Israels barn.

52 Sillä sinä näet maan kohdastansa; vaan ei sinun pidä siihen maahan tuleman, jonka minä Israelin lapsille annan.

Ty du skall få se landet tvärtifrå dig, det jag Israels barn gifver; men du skall icke komma derin.