< Teot 1 >

1 Ennen olen minä tosin, oi Teophilus, puhunut kaikista niistä, mitä Jesus rupesi sekä tekemään että opettamaan,
テオフィロス様,わたしは最初の書物で,イエスが行ないかつ教え始めたすべての事柄について,
2 Hamaan siihen päivään asti, jona hän otettiin ylös, sitte kuin hän apostoleille, jotka hän valinnut oli, Pyhän Hengen kautta oli käskyn antanut;
自分が選んだ使徒たちに聖霊によって命令を与えたのち,迎え上げられた日までのことを書き記しました。
3 Joille hän myös kärsimisensä jälkeen oli itsensä eläväksi osoittanut moninaisilla merkeillä, ja näkyi heille neljäkymmentä päivää, ja puhui heille Jumalan valtakunnasta.
彼はまた,四十日にわたって彼らに現われて,神の王国について語り,自分が苦しみを受けたのちに生きていることを,多くの証拠によってそれらの者たちに示しました。
4 Ja kuin hän heidät oli koonnut, kielsi hän heitä lähtemästä Jerusalemista, vaan että he Isän lupausta odottaisivat, josta te olette (sanoi hän) kuulleet minulta.
彼らと共に集まっていた時,彼らにこう命じました。「エルサレムから離れることなく,あなた方がわたしから聞いた,父が約束されたものを待っていなさい。
5 Sillä Johannes tosin kasti vedellä, mutta te kastetaan Pyhällä Hengellä, ei monen päivän perästä.
ヨハネは確かに水でバプテスマを施したが,あなた方は今から幾日もたたないうちに,聖霊によってバプテスマを施されることになるからだ」 。
6 Kuin he siis kokoontuneet olivat, kysyivät he häneltä, sanoen: Herra, tällä ajallakos Israelille valtakunnan jälleen rakennat?
それで彼らは,集まり合ったとき,彼に尋ねた,「主よ,あなたは今こそイスラエルに王国を復興されるのですか」。
7 Mutta hän sanoi heille: ei teidän tule tietää aikaa eikä hetkeä, jotka Isä on omaan voimaansa pannut.
彼は彼らに言った,「父がご自分の権威によって定められた時や時節は,あなた方の知るところではない。
8 Vaan teidän pitää saaman Pyhän Hengen voiman, joka on tuleva teidän päällenne, ja teidän pitää minun todistajani oleman, sekä Jerusalemissa, että koko Juudeassa ja Samariassa, ja sitte maailman ääreen.
だが,聖霊があなた方の上に臨むとき,あなた方は力を受けるだろう。あなた方はエルサレム,ユダヤとサマリアの全土,そして地の最も遠い所に至るまで,わたしの証人となるだろう」 。
9 Ja kuin hän nämät sanonut oli, otettiin hän ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänen ylös heidän silmäinsä edestä.
これらのことを言ってから,彼らが見つめている間に引き上げられ,雲に迎えられて見えなくなった。
10 Ja kuin he katselivat taivaaseen, hänen mennessänsä, katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa,
彼が上って行く間,彼らは天をじっと見つめていたが,見よ,白い衣を着た二人の人が彼らのそばに立って,
11 Jotka myös sanoivat: Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaasen? Tämä Jesus, joka teiltä otettiin ylös taivaasen, on niin tuleva kuin te hänen taivaasen menevän näitte.
こう言った。「ガリラヤの人たちよ,なぜ天を見つめて立っているのか。あなた方から迎え上げられたこのイエスは,天に上って行くのをあなた方が見たのと同じ仕方で再び来られるだろう」。
12 Silloin he palasivat Jerusalemiin vuorelta, joka Öljymäeksi kutsutaan ja on läsnä Jerusalemia sabbatin matkan.
それから彼らは,オリブトと呼ばれる山からエルサレムに帰った。この山はエルサレムに近く,安息日の道のりのところにある。
13 Ja kuin he tulivat sisälle, niin he astuivat ylös saliin, kussa he oleskelivat: Pietari ja Jakob, ja Johannes ja Andreas, Philippus ja Toomas, Bartolomeus ja Matteus, Jakob Alphein poika ja Simon Zelotes, ja Juudas Jakobin.
彼らは入って来ると,泊まっていた階上の部屋に上がった。それは,ペトロ,ヨハネ,ヤコブ,アンデレ,フィリポ,トマス,バルトロマイ,マタイ,アルファイオスの子ヤコブ,熱心党のシモン,そしてヤコブの子ユダであった。
14 Nämät kaikki olivat yksimielisesti pysyväiset rukouksessa ja anomisessa, vaimoin kanssa ja Marian Jesuksen äidin ja hänen veljeinsä kanssa.
これらの者たちはみな,女たちやイエスの母マリア,およびイエスの兄弟たちと共に,心を合わせて,祈りと嘆願のうちにひたすらとどまっていた。
15 Ja niinä päivinä nousi Pietari opetuslasten keskellä ja sanoi: (ja joukko oli nimiltä yhteen lähes kaksikymmentä toista sataa: )
そのころ,ペトロが弟子たちの真ん中に立って(その群れの人々はおよそ百二十人ほどであった),こう言った。
16 Te miehet ja veljet! se kirjoitus piti täytettämän, jonka Pyhä Henki oli Davidin suun kautta Juudaasta ennen sanonut, joka niiden johdattajaksi tuli, jotka Jesuksen ottivat kiinni.
「兄弟たち,イエスを捕らえた者たちを手引きしたユダについては,聖霊がダビデの口によって前もって語られたこの聖句が果たされることが必要でした。
17 Sillä hän oli meidän lukuumme luettu, ja oli tämän viran meidän kanssamme saanut.
彼はわたしたちと共に数えられ,この奉仕の務めを割り当てられていたからです。
18 Hän siis on ansainnut pellon vääryyden palkasta, ja kuin hän pudotettiin alas, on hän keskeltä kahtia pakahtunut, että kaikki hänen sisällyksensä läksivät ulos.
ところで,この人は不正に対する報酬で畑を手に入れましたが,まっさかさまに落ちて,その腹は張り裂け,腸はみな飛び出てしまいました。
19 Ja se oli tiettävä kaikille, jotka Jerusalemissa asuvat, että se pelto heidän kielellänsä kutsutaan Akeldama, se on: veripelto.
このことはエルサレムに住むすべての人に知れ渡り,その畑は彼らの言語で『アケルダマ』,つまり『血の畑』と呼ばれるようになりました。
20 Sillä se on kirjoitettu Psaltari-raamatussa: hänen kotonsa tulkoon kylmille eikä siinä pidä asujanta oleman, ja toisen pitää hänen piispautensa saaman.
詩編の書の中にこう書いてあるのです。 『彼の住まいは荒れ果てるように。そこに住む者はいなくなるように』。 また, 『彼の職はほかの者が引き受けるように』。
21 Niin pitää näistä miehistä, jotka meidän kanssamme olleet ovat kaiken sen ajan kuin Herra Jesus meidän kanssamme ulos ja sisälle kävi,
ですから,主イエスがわたしたちの間を行き来された全期間中,
22 Ruveten Johanneksen kasteesta hamaan siihen päivään asti, jona hän meiltä otettiin ylös, yksi tuleman hänen ylösnousemisensa todistajaksi ynnä meidän kanssamme.
ヨハネのバプテスマから始めて,わたしたちから迎え上げられた日に至るまで,わたしたちに伴っていた人々のうち,だれか一人が,わたしたちと共に主の復活の証人にならなければなりません」。
23 Ja he asettivat kaksi ehdolle: Josephin, joka kutsuttiin Barsabas ja liialta nimeltä Justus, ja Mattiaan.
彼らは,バルサバスと呼ばれ,またの名をユストゥスというヨセフと,マッティアスの二人を推薦した。
24 Ja he rukoilivat ja sanoivat: sinä Herra, joka kaikkein sydämet tiedät! osoita, kumman sinä näistä kahdesta olet valinnut,
祈って言った,「すべての人の心をご存じである主よ,あなたがこの二人の中から選ばれた一人をお示しください。
25 Saamaan tämän palveluksen ja apostolin viran arpaa, josta Juudas on vilpistynyt pois, menemään pois siallensa.
ユダが自分の場所に行くために離れてしまった,この奉仕の務めと使徒職に加わるためです」。
26 Ja he heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaan päälle, ja hän valittiin yksimielisesti yhdentoistakymmenen apostolin sekaan.
彼らが二人のためにくじを引くと,くじはマッティアスに当たった。そこで,彼は十一人の使徒たちと共に数えられた。

< Teot 1 >