1 Tessalonikalaisille 2
1 Sillä te tiedätte, rakkaat veljet, meidän tulemisemme teidän tykönne, ettei se ole turha ollut;
For yourselves, brethren, know our entrance to you, that it was not in vain:
2 Vaan niinkuin me ennen kärsineet ja häväistyt olimme Philipissä, niinkuin te tiedätte, kuitenkin olimme me rohkiat meidän Jumalassamme, puhumaan teille Jumalan evankeliumia suuressa kilvoittelemisessa.
But even after we had suffered before, and were shamefully treated, as ye know, at Phillippi, we were bold in our God to speak to you the gospel of God with much contention.
3 Sillä ei meidän neuvomme ollut eksytyksessä, eikä saastaisuudessa, ei myös petoksessa;
For our exhortation [was] not from deceit, nor from impurity, nor in guile;
4 Vaan niinkuin me Jumalalta koetellut olemme, ja meille on evankeliumi uskottu, niin me myös puhumme; ei niin että me tahtoisimme ihmisille kelvata, vaan Jumalalle, joka meidän sydämemme koettelee.
But as we were allowed by God to be put in trust with the gospel, even so we speak; not as pleasing men, but God, who trieth our hearts.
5 Sillä emmepä me koskaan vaeltaneet liukkailla sanoilla, niinkuin te tiedätte, emmekä ahneuden tilalla; Jumala on todistaja.
For neither at any time used we flattering words, as ye know, nor a cloke of covetousness; God [is] witness:
6 Emme myös ole ihmisiltä kunniaa pyytäneet, ei teiltä eikä muilta, vaikka me olisimme taitaneet teitä rasittaa, niinkuin Kristuksen apostolit;
Nor from men sought we glory, neither from you, nor [yet] from others, when we might have been burdensome, as the apostles of Christ.
7 Mutta me olimme hienot teidän keskellänne: niinkuin imettäjä lapsiansa holhoo,
But we were gentle among you, even as a nurse cherisheth her children:
8 Niin oli myös meidän sydämemme halu teihin, jakamaan teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, mutta myös meidän henkeämme; sillä te olette meille rakkaiksi tulleet.
So being affectionately desirous of you, we were willing to have imparted to you, not the gospel of God only, but also our own souls, because ye were dear to us.
9 Sillä te muistatte, rakkaat veljet, meidän työmme ja vaivamme; sillä yöllä ja päivällä me työtä teimme, ettemme ketään teistä rasittaisi, ja saarnasimme Jumalan evankeliumia teidän edessänne.
For ye remember, brethren, our labor and toil: for laboring night and day, because we would not be chargeable to any of you, we preached to you the gospel of God.
10 Siihen te olette todistajat ja Jumala, kuinka pyhästi, hurskaasti ja nuhteettomasti me olimme teidän tykönänne, jotka uskotte.
Ye [are] witnesses, and God [also], how holily, and justly, and unblamably we behaved ourselves among you that believe:
11 Niinkuin te tiedätte, kuinka me jokaista teitä niinkuin isä lapsiansa olemme neuvoneet ja lohduttaneet,
As ye know how we exhorted, and comforted, and charged every one of you, as a father [doth] his children,
12 Ja todistaneet, että te otollisesti Jumalan edessä vaeltaisitte, joka teitä valtakuntaansa ja kunniaansa kutsunut on.
That ye would walk worthy of God, who hath called you into his kingdom and glory.
13 Sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa, että kuin te saitte sen sanan Jumalasta, jonka te meiltä kuulitte, niin te sen otitte vastaan, ei niinkuin ihmisen sanan, vaan (niinkuin se totisesti on) kuin Jumalan sanan, joka myös teissä uskovaisissa vaikuttaa.
For this cause also we thank God without ceasing, because, when ye received the word of God which ye heard from us, ye received [it] not [as] the word of men, but (as it is in truth) the word of God, which effectually worketh also in you that believe.
14 Sillä te olette tulleet, rakkaat veljet, Jumalan seurakuntain, jotka ovat Juudeassa, tavoittajaksi, Kristuksessa Jesuksessa, että te olette myös niitä kärsineet teidän omilta langoiltanne, niinkuin hekin Juudalaisilta,
For ye, brethren, became followers of the churches of God which in Judea are in Christ Jesus: for ye also have suffered like things from your own countrymen, even as they [have] from the Jews:
15 Jotka myös tappoivat Herran Jesuksen ja omat prophetansa, ja ovat meitä vainonneet, ja ei he Jumalalle kelpaa, ja ovat kaikille ihmisille vastahakoiset;
Who both killed the Lord Jesus, and their own prophets, and have persecuted us; and they please not God, and are contrary to all men:
16 Jotka meidän kieltävät pakanoille puhumasta, että he autuaiksi tulisivat, että he aina syntinsä täyttäisivät; sillä viha on jo peräti heidän päällensä tullut.
Forbidding us to speak to the Gentiles that they may be saved, to fill up their sins always: for the wrath is come upon them to the uttermost.
17 Mutta me, rakkaat veljet, sitte kuin me hetkeksi olemme teiltä otetut pois, näkyvistä, ei sydämestä, niin me olemme sitä enemmin suurella halulla pyytäneet teidän kasvojanne nähdä.
But we, brethren, being taken from you for a short time in presence, not in heart, endeavored the more abundantly to see your face with great desire.
18 Sentähden tahdoimme me tulla teidän tykönne, (minä Paavali, ) kerran ja kaksi, mutta saatana esti meitä.
Wherefore we would have come to you, even I Paul, once and again; but Satan hindered us.
19 Sillä mikä on meidän toivomme taikka ilomme, eli meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te meidän Herran Jesuksen Kristuksen edessä hänen tulemisessansa?
For what [is] our hope, or joy, or crown of rejoicing? [Are] not even ye in the presence of our Lord Jesus Christ at his coming?
20 Sillä te olette meidän kunniamme ja ilomme.
For ye are our glory and joy.
