Psalms 102
1 A Prayer of the afflicted when he is feeble, and before Jehovah poureth out his plaint. O Jehovah, hear my prayer, yea, my cry to Thee cometh.
Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!
2 Hide not Thou Thy face from me, In a day of mine adversity, Incline unto me Thine ear, In the day I call, haste, answer me.
Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.
3 For consumed in smoke have been my days, And my bones as a fire-brand have burned.
Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.
4 Smitten as the herb, and withered, is my heart, For I have forgotten to eat my bread.
Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.
5 From the voice of my sighing Hath my bone cleaved to my flesh.
Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.
6 I have been like to a pelican of the wilderness, I have been as an owl of the dry places.
Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.
7 I have watched, and I am As a bird alone on the roof.
Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.
8 All the day mine enemies reproached me, Those mad at me have sworn against me.
Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.
9 Because ashes as bread I have eaten, And my drink with weeping have mingled,
Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,
10 From Thine indignation and Thy wrath, For Thou hast lifted me up, And dost cast me down.
Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.
11 My days as a shadow [are] stretched out, And I — as the herb I am withered.
Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.
12 And Thou, O Jehovah, to the age abidest, And Thy memorial to all generations.
Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.
13 Thou — Thou risest — Thou pitiest Zion, For the time to favour her, For the appointed time hath come.
Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.
14 For Thy servants have been pleased with her stones, And her dust they favour.
Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,
15 And nations fear the name of Jehovah, And all kings of the earth Thine honour,
Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.
16 For Jehovah hath builded Zion, He hath been seen in His honour,
Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.
17 He turned unto the prayer of the destitute, And He hath not despised their prayer.
Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.
18 This is written for a later generation, And the people created do praise Jah.
Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.
19 For He hath looked From the high place of His sanctuary. Jehovah from heaven unto earth looked attentively,
Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,
20 To hear the groan of the prisoner, To loose sons of death,
Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;
21 To declare in Zion the name of Jehovah, And His praise in Jerusalem,
Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,
22 In the peoples being gathered together, And the kingdoms — to serve Jehovah.
Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.
23 He hath humbled in the way my power, He hath shortened my days.
Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.
24 I say, 'My God, take me not up in the midst of my days,' Through all generations [are] Thine years.
Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.
25 Beforetime the earth Thou didst found, And the work of Thy hands [are] the heavens.
Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.
26 They — They perish, and Thou remainest, And all of them as a garment become old, As clothing Thou changest them, And they are changed.
Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.
27 And Thou [art] the same, and Thine years are not finished.
Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.
28 The sons of Thy servants do continue, And their seed before Thee is established!
Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.
