Job 19
1 And Job answereth and saith: —
Mutta Job vastasi ja sanoi:
2 Till when do ye afflict my soul, And bruise me with words?
Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
3 These ten times ye put me to shame, ye blush not. Ye make yourselves strange to me —
Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
4 And also — truly, I have erred, With me doth my error remain.
Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
5 If, truly, over me ye magnify yourselves, And decide against me my reproach;
Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
6 Know now, that God turned me upside down, And His net against me hath set round,
Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
7 Lo, I cry out — violence, and am not answered, I cry aloud, and there is no judgment.
Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
8 My way He hedged up, and I pass not over, And on my paths darkness He placeth.
Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
9 Mine honour from off me He hath stripped, And He turneth the crown from my head.
Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
10 He breaketh me down round about, and I go, And removeth like a tree my hope.
Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
11 And He kindleth against me His anger, And reckoneth me to Him as His adversaries.
Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
12 Come in do His troops together, And they raise up against me their way, And encamp round about my tent.
Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
13 My brethren from me He hath put far off, And mine acquaintances surely Have been estranged from me.
Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
14 Ceased have my neighbours And my familiar friends have forgotten me,
Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
15 Sojourners of my house and my maids, For a stranger reckon me: An alien I have been in their eyes.
Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
16 To my servant I have called, And he doth not answer, With my mouth I make supplication to him.
Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
17 My spirit is strange to my wife, And my favours to the sons of my [mother's] womb.
Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
18 Also sucklings have despised me, I rise, and they speak against me.
Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
19 Abominate me do all the men of my counsel, And those I have loved, Have been turned against me.
Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
20 To my skin and to my flesh Cleaved hath my bone, And I deliver myself with the skin of my teeth.
Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
21 Pity me, pity me, ye my friends, For the hand of God hath stricken against me.
Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
22 Why do you pursue me as God? And with my flesh are not satisfied?
Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
23 Who doth grant now, That my words may be written? Who doth grant that in a book they may be graven?
Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
24 With a pen of iron and lead — For ever in a rock they may be hewn.
Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
25 That — I have known my Redeemer, The Living and the Last, For the dust he doth rise.
Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
26 And after my skin hath compassed this [body], Then from my flesh I see God:
Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
27 Whom I — I see on my side, And mine eyes have beheld, and not a stranger, Consumed have been my reins in my bosom.
Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
28 But ye say, 'Why do we pursue after him?' And the root of the matter hath been found in me.
Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
29 Be ye afraid because of the sword, For furious [are] the punishments of the sword, That ye may know that [there is] a judgment.
Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
