Job 7
1 “Isn’t a man forced to labour on earth? Aren’t his days like the days of a hired hand?
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 As a servant who earnestly desires the shadow, as a hireling who looks for his wages,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 so I am made to possess months of misery, wearisome nights are appointed to me.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 When I lie down, I say, ‘When will I arise, and the night be gone?’ I toss and turn until the dawning of the day.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 My flesh is clothed with worms and clods of dust. My skin closes up, and breaks out afresh.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 My days are swifter than a weaver’s shuttle, and are spent without hope.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Oh remember that my life is a breath. My eye will no more see good.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 The eye of him who sees me will see me no more. Your eyes will be on me, but I will not be.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 As the cloud is consumed and vanishes away, so he who goes down to Sheol will come up no more. (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 He will return no more to his house, neither will his place know him any more.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 “Therefore I will not keep silent. I will speak in the anguish of my spirit. I will complain in the bitterness of my soul.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Am I a sea, or a sea monster, that you put a guard over me?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 When I say, ‘My bed will comfort me. My couch will ease my complaint,’
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 then you scare me with dreams and terrify me through visions,
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 so that my soul chooses strangling, death rather than my bones.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 I loathe my life. I don’t want to live forever. Leave me alone, for my days are but a breath.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 What is man, that you should magnify him, that you should set your mind on him,
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 that you should visit him every morning, and test him every moment?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 How long will you not look away from me, nor leave me alone until I swallow down my spittle?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 If I have sinned, what do I do to you, you watcher of men? Why have you set me as a mark for you, so that I am a burden to myself?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 Why do you not pardon my disobedience, and take away my iniquity? For now will I lie down in the dust. You will seek me diligently, but I will not be.”
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
