Psalms 137

1 By the rivers of Babylon, there we sat down. Yes, we wept, when we remembered Zion.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 On the willows in that land, we hung up our harps.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 For there, those who led us captive asked us for songs. Those who tormented us demanded songs of joy: “Sing us one of the songs of Zion!”

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 How can we sing the LORD’s song in a foreign land?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 If I forget you, Jerusalem, let my right hand forget its skill.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 Let my tongue stick to the roof of my mouth if I don’t remember you, if I don’t prefer Jerusalem above my chief joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Remember, LORD, against the children of Edom in the day of Jerusalem, who said, “Raze it! Raze it even to its foundation!”

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 Daughter of Babylon, doomed to destruction, he will be happy who repays you, as you have done to us.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Happy shall he be, who takes and dashes your little ones against the rock.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.