Psalms 10
1 Why standest thou afar off, O LORD? [why] hidest thou [thyself] in times of trouble?
Miksis Herra niin kaukana seisot, ja tuskan ajalla sinus peität?
2 The wicked in [his] pride doth persecute the poor: let them be taken in the devices that they have imagined.
Ylpeydessänsä jumalatoin vainoo köyhää: käsitettäköön he heidän juonissansa, joita he ajattelevat.
3 For the wicked boasteth of his heart's desire, and blesseth the covetous, [whom] the LORD abhorreth.
Sillä jumalatoin itse kerskaa omaa mielivaltaansa: ahne siunailee itsiänsä, ja vihoittaa Herran.
4 The wicked, through the pride of his countenance, will not seek [after God]: God [is] not in all his thoughts.
Jumalatoin on koria ja vihainen, ettei hän ketään tottele: ei hän Jumalaa olevankaan luule.
5 His ways are always grievous; thy judgments [are] far above out of his sight: [as for] all his enemies, he puffeth at them.
Hänen tiensä menestyvät joka aika, sinun tuomios on kaukana hänestä: hän ylpeilee kaikkein vihollistensa edessä.
6 He hath said in his heart, I shall not be moved: for [I shall] never [be] in adversity.
Sillä hän puhuu sydämessänsä: en minä ikänä kukisteta, ei sukukunnasta sukukuntaan hätää ole.
7 His mouth is full of cursing and deceit and fraud: under his tongue [is] mischief and vanity.
Jonka suu on täynnä kirouksia, kavaluutta ja viettelystä, hänen kielensä saattaa vaivan ja työn.
8 He sitteth in the lurking places of the villages: in the secret places doth he murder the innocent: his eyes are privily set against the poor.
Hän istuu ja väijyy kartanoissa, murhataksensa salaa viatointa; hänen silmänsä palaa köyhän puoleen.
9 He lieth in wait secretly as a lion in his den: he lieth in wait to catch the poor: he doth catch the poor, when he draweth him into his net.
Hän väijyy salaa niinkuin jalopeura luolassansa, hän väijyy raadollista käsittääksensä, ja hän käsittää hänen, kuin hän tempaa sen verkkoihinsa.
10 He croucheth, [and] humbleth himself, that the poor may fall by his strong ones.
Hän paiskaa ja polkee alas, ja sysää köyhän väkivallalla maahan.
11 He hath said in his heart, God hath forgotten: he hideth his face; he will never see [it].
Hän sanoo sydämessänsä: Jumala on hänen unhottanut, ja verhonnut kasvonsa, ei hän ikänä näe.
12 Arise, O LORD; O God, lift up thy hand: forget not the humble.
Nouse, Herra! Jumala, ylennä kätes ja älä köyhää unohda.
13 Why doth the wicked contemn God? he hath said in his heart, Thou wilt not require [it].
Miksi jumalatoin pilkkaa Jumalaa ja sanoo sydämessänsä: et sinä sitä tottele?
14 Thou hast seen [it]; for thou beholdest mischief and spite, to requite [it] with thy hand: the poor committeth himself to thee; thou art the helper of the fatherless.
Katso siis; sillä sinä näet tuskat ja surut, se on sinun käsissäs: sinuun köyhä itsensä luottaa, ja sinä olet orpolasten holhoja.
15 Break thou the arm of the wicked and the evil [man]: seek out his wickedness [till] thou shalt find none.
Särje jumalattoman käsivarsi, ja etsi pahan jumalattomuutta, niin ettei sitä enää löydettäisi.
16 The LORD [is] King for ever and ever: the heathen have perished out of his land.
Herra on kuningas aina ja ijankaikkisesti: pakanain pitää häviämän hänen maastansa.
17 LORD, thou hast heard the desire of the humble: thou wilt prepare their heart, thou wilt cause thy ear to hear:
Köyhäin halauksen sinä, Herra, kuulet: heidän sydämensä sinä vahvistat, että sinun korvas siitä ottaa vaarin;
18 To judge the fatherless and the oppressed, that the man of the earth may no more oppress.
Ettäs oikeuden saatat orvoille ja köyhille, ettei ihminen enää ylpeile heitä vastaan maan päällä.
