Job 6
1 But Job answered and said,
Niin Job vastasi ja sanoi:
2 Oh that my grief were thoroughly weighed, and my calamity laid in the balances together!
Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
3 For now it would be heavier than the sand of the sea: therefore my words are swallowed up.
Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
4 For the arrows of the Almighty [are] within me, the poison of which drinketh up my spirit: the terrors of God set themselves in array against me.
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
5 Doth the wild ass bray when he hath grass? or loweth the ox over his fodder?
Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
6 Can that which is unsavory be eaten without salt? or is there [any] taste in the white of an egg?
Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
7 The things [that] my soul refused to touch [are] as my sorrowful food.
Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
8 Oh that I might have my request; and that God would grant [me] the thing that I long for!
Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
9 Even that it would please God to destroy me; that he would let loose his hand, and cut me off!
Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
10 Then should I yet have comfort; yes, I would harden myself in sorrow: let him not spare; for I have not concealed the words of the Holy One.
Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
11 What [is] my strength, that I should hope? and what [is] my end, that I should prolong my life?
Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
12 [Is] my strength the strength of stones? or [is] my flesh of brass?
Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
13 [Is] not my help in me? and is wisdom driven quite from me?
Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
14 To him that is afflicted pity [should be shown] from his friend; but he forsaketh the fear of the Almighty.
Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
15 My brethren have dealt deceitfully as a brook, [and] as the stream of brooks they pass away;
Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
16 Which are blackish by reason of the ice, [and] in which the snow is hid:
Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
17 In the time when they become warm, they vanish: when it is hot, they are consumed out of their place.
Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
18 The paths of their way are turned aside; they go to nothing, and perish.
Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
19 The troops of Tema looked, the companies of Sheba waited for them.
He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
20 They were confounded because they had hoped; they came thither, and were ashamed.
Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
21 For now ye are nothing: ye see [my] casting down, and are afraid.
Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
22 Did I say, Bring to me? or Give a reward for me of your substance?
Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
23 Or, Deliver me from the enemy's hand? or, Redeem me from the hand of the mighty?
Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
24 Teach me, and I will hold my tongue: and cause me to understand in what I have erred.
Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
25 How forcible are right words! but what doth your arguing reprove?
Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
26 Do ye imagine to reprove words, and the speeches of one that is desperate, [which are] as wind?
Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
27 Yes, ye overwhelm the fatherless, and ye dig [a pit] for your friend.
Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
28 Now therefore be content, look upon me; for [it is] evident to you if I lie.
Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
29 Return, I pray you, let it not be iniquity; yes, return again, my righteousness [is] in it.
Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
30 Is there iniquity in my tongue? cannot my taste discern perverse things?
Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
