Psalms 137

1 By the rivers of Babylon, there we sat down, yea, we wept, when we remembered Zion.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 We hung our harps upon the willows in its midst.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 For there they that carried us away captive required of us a song; and they that wasted us required of us mirth, saying, Sing us one of the songs of Zion.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 How shall we sing the LORD’S song in a foreign land?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 If I forget thee, O Jerusalem, let my right hand forget her skill.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 If I do not remember thee, let my tongue cleave to the roof of my mouth; if I prefer not Jerusalem above my chief joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Remember, O LORD, the children of Edom in the day of Jerusalem; who said, Rase it, rase it, even to its foundation

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 O daughter of Babylon, who art to be destroyed; happy shall he be, that rewardeth thee as thou hast served us.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Happy shall he be, that taketh and dasheth thy little ones against the stones.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.