Job 7
1 Is there not an appointed time to man upon earth? are not his days also like the days of an hireling?
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 As a servant earnestly desireth the shadow, and as an hireling looketh for the reward of his work:
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 So am I made to possess months of vanity, and wearisome nights are appointed to me.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 When I lie down, I say, When shall I arise, and the night be gone? and I am full of tossings to and fro to the dawning of the day.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 My flesh is clothed with worms and clods of dust; my skin is broken, and become loathsome.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 My days are swifter than a weaver’s shuttle, and are spent without hope.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 O remember that my life is a breath: my eye shall no more see good.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 The eye of him that hath seen me shall see me no more: thy eyes are upon me, and I am not.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 As the cloud is consumed and vanisheth away: so he that goeth down to the grave shall come up no more. (Sheol h7585)
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 He shall return no more to his house, neither shall his place know him any more.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Therefore I will not restrain my mouth; I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Am I a sea, or a whale, that thou settest a watch over me?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 When I say, My bed shall comfort me, my couch shall ease my complaint;
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 Then thou scarest me with dreams, and terrifiest me through visions:
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 So that my soul chooseth strangling, and death rather than my life.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 I loathe it; I would not live always: let me alone; for my days are vanity.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 What is man, that thou shouldest magnify him? and that thou shouldest set thy heart upon him?
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 And that thou shouldest visit him every morning, and try him every moment?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 How long wilt thou not look away from me, nor let me alone till I swallow my spittle?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 I have sinned; what shall I do to thee, O thou preserver of men? why hast thou set me as a mark against thee, so that I am a burden to myself?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 And why dost thou not pardon my transgression, and take away my iniquity? for now shall I sleep in the dust; and thou shalt seek me in the morning, but I shall not be.
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
