Job 30
1 But now they that are younger than I hold me in derision, whose fathers I would have disdained to set with the dogs of my flock.
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Yea, to what might the strength of their hands profit me, in whom old age had perished?
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3 For want and famine they were solitary; fleeing into the wilderness in former time desolate and waste.
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4 Who cut up mallows by the bushes, and juniper roots for their food.
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5 They were driven forth from among men, (they cried after them as after a thief; )
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 To dwell in the clefts of the valleys, in caves of the earth, and in the rocks.
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7 Among the bushes they brayed; under the nettles they were gathered together.
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
8 They were children of fools, yea, children of base men: they were viler than the earth.
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9 And now I am their song, yea, I am their byword.
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10 They abhor me, they flee far from me, and spare not to spit in my face.
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11 Because he hath loosed my cord, and afflicted me, they have also let loose the bridle before me.
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 Upon my right hand rise the youth; they push away my feet, and they raise up against me the ways of their destruction.
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13 They mar my path, they set forward my calamity, they have no helper.
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14 They came upon me as a wide breaking in of waters: in the desolation they rolled themselves upon me.
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15 Terrors are turned upon me: they pursue my soul as the wind: and my welfare passeth away as a cloud.
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 And now my soul is poured out upon me; the days of affliction have taken hold upon me.
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17 My bones are pierced in me in the night season: and my sinews take no rest.
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 By the great force of my disease is my garment changed: it bindeth me about as the collar of my coat.
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 He hath cast me into the mire, and I have become like dust and ashes.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20 I cry to thee, and thou dost not hear me: I stand up, and thou regardest me not.
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 Thou hast become cruel to me: with thy strong hand thou opposest thyself against me.
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 Thou liftest me up to the wind; thou causest me to ride upon it, and dissolvest my substance.
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 For I know that thou wilt bring me to death, and to the house appointed for all living.
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Yet he will not stretch out his hand to the grave, though they cry in his destruction.
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25 Did not I weep for him that was in trouble? was not my soul grieved for the poor?
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26 When I looked for good, then evil came: and when I waited for light, there came darkness.
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 My bowels boiled, and rested not: the days of affliction came upon me.
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28 I went mourning without the sun: I stood up, and I cried in the congregation.
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29 I am a brother to dragons, and a companion to owls.
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 My skin is black upon me, and my bones are burned with heat.
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31 My harp also is turned to mourning, and my organ into the voice of them that weep.
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
