Job 19
1 Then Job answered and said,
Mutta Job vastasi ja sanoi:
2 How long will ye vex my soul, and break me in pieces with words?
Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
3 These ten times have ye reproached me: ye are not ashamed that ye make yourselves strange to me.
Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
4 And be it indeed that I have erred, my error remaineth with myself.
Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
5 If indeed ye will magnify yourselves against me, and plead against me my reproach:
Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
6 Know now that God hath overthrown me, and hath surrounded me with his net.
Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
7 Behold, I cry out of wrong, but I am not heard: I cry aloud, but there is no judgment.
Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
8 He hath fenced up my way that I cannot pass, and he hath set darkness in my paths.
Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
9 He hath stripped me of my glory, and taken the crown from my head.
Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
10 He hath destroyed me on every side, and I am gone: and my hope hath he removed like a tree.
Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
11 He hath also kindled his wrath against me, and he counteth me to him as one of his enemies.
Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
12 His troops come together, and raise up their way against me, and encamp around my tent.
Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
13 He hath put my brethren far from me, and my acquaintance are verily estranged from me.
Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
14 My kinsmen have failed, and my familiar friends have forgotten me.
Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
15 They that dwell in my house, and my maids, count me for a stranger: I am an alien in their sight.
Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
16 I called my servant, and he gave me no answer; I entreated him with my mouth.
Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
17 My breath is strange to my wife, though I make supplication to the children of my own body.
Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
18 Yea, young children despised me; I arose, and they spoke against me.
Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
19 All my close friends abhorred me: and they whom I loved are turned against me.
Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
20 My bone cleaveth to my skin and to my flesh, and I have escaped with the skin of my teeth.
Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
21 Have pity upon me, have pity upon me, O ye my friends; for the hand of God hath touched me.
Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
22 Why do ye persecute me as God, and are not satisfied with my flesh?
Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
23 O that my words were now written! O that they were printed in a book!
Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
24 That they were engraved with an iron pen in lead in the rock for ever!
Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
25 For I know that my redeemer liveth, and that he shall stand at the latter day upon the earth:
Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
26 And though after my skin worms destroy this body, yet in my flesh shall I see God:
Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
27 Whom I shall see for myself, and my eyes shall behold, and not another; though my reins be consumed within me.
Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
28 But ye should say, Why persecute we him, seeing the root of the matter is found in me?
Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
29 Be ye afraid of the sword: for wrath bringeth the punishments of the sword, that ye may know there is a judgment.
Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
