Job 29
1 Job resumed speaking and said,
Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
2 “Oh, that I were as I was in the past months when God cared for me,
"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
3 when his lamp shined on my head, and when I walked through darkness by his light.
jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
4 Oh, that I were as I was in the ripeness of my days when the friendship of God was on my tent,
Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
5 when the Almighty was yet with me, and my children were around me,
jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
6 when my way was covered with cream, and the rock poured out for me streams of oil!
jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
7 When I went out to the city gate, when I sat in my place in the city square,
Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
8 the young men saw me and kept their distance from me in respect, and the aged people rose and stood for me.
niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
9 The princes used to refrain from talking when I came; they would lay their hand on their mouths.
päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
10 The voices of the noblemen were hushed, and their tongue clung to the roof of their mouths.
Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
11 For after their ears heard me, they would then bless me; after their eyes saw me, they would then give witness to me and approve of me
Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
12 because I rescued the one who was poor when he cried out, and the one who had no father when he had no one to help him.
minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
13 The blessing of him who was about to perish came on me; I caused the widow's heart to sing for joy.
Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
14 I put on righteousness, and it clothed me; my justice was like a robe and a turban.
Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
15 I was eyes to blind people; I was feet to lame people.
Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
16 I was a father to needy people; I would examine the case even of one whom I did not know.
Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
17 I broke the jaws of the unrighteous man; I plucked the victim out from between his teeth.
Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
18 Then I said, 'I will die in my nest; I will multiply my days like the grains of sand.
Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
19 My roots are spread out to the waters, and dew lies all night on my branches.
Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
20 The honor in me is always fresh, and the bow of my strength is always new in my hand.'
Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
21 To me men listened; they waited for me; they stayed silent to hear my advice.
He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
22 After my words were done, they did not speak again; my speech dropped like water on them.
Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
23 They always waited for me as they waited for rain; they opened their mouth wide to drink in my words, as they would do for the latter rain.
He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
24 I smiled on them when they did not expect it; they did not reject the light of my face.
Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
25 I selected their way and sat as their chief; I lived like a king in his army, like one who comforts mourners.
Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
