Psalms 78
1 An Instructive Psalm. Asaph’s. Give ear, O my people, to mine instruction, Bend your ear to the sayings of my mouth;
Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.
2 I will open, in a parable, my mouth, I will pour forth enigmas out of antiquity; —
Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.
3 Which we have heard, and come to know, And, our fathers, have recounted to us;
Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,
4 We will not withhold [them] from their children, To a later generation, recounting the praises of Yahweh, Even his might and his wonders which he wrought;
sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.
5 When he set up a testimony in Jacob, And, a law, appointed in Israel, —Which he commanded our fathers, That they might make them known to their children;
Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,
6 To the end, A later generation, might come to know, Children who should be born, Who should arise, and recount [them] to their children;
että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.
7 That they might set, in Elohim, their confidence, —And not forget the doings of El, But, his commandments, might observe;
Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.
8 And not become, like their fathers, a generation stubborn and rebellious, —A generation that fixed not their heart, Neither was their spirit, faithful with GOD.
Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.
9 The sons of Ephraim—armed bowmen, Turned in the day of battle;
Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.
10 They kept not the covenant of God, And, in his law, refused to walk;
Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,
11 And forgat His doings, And his wonders which he had showed them:
vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.
12 In presence of their fathers, wrought he, wondrously, —In the land of Egypt—the field of Zoan:
Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.
13 He clave the sea, and caused them to pass through, And reared up the waters like a mound;
Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.
14 And led them, by a cloud, in the daytime, And all the night, by a light of fire;
Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.
15 He used to cleave rocks in the desert, And let them drink as out of mighty deeps;
Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.
16 And he brought forth streams out of the cliff, And caused waters to flow down, like rivers.
Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.
17 But again, once more sinned they against him, Resisting the Most High in a land of drought:
Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.
18 They put GOD to the proof in their heart, By asking food to their mind:
He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.
19 Yea they spake against Elohim, —They said, Can GOD prepare a table in the desert?
Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?
20 Lo! he hath smitten a rock, And waters, have gushed out, Yea, torrents, have rushed along, —Food also, can he give? Or provide flesh for his people?
Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"
21 Therefore, Yahweh hearkened, and became wroth, —And, a fire, was kindled against Jacob, Moreover also, anger, mounted against Israel;
Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,
22 Because, They believed not in God, Nor trusted in his salvation;
koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.
23 Though he had commanded the skies above, And, the doors of the heavens, had opened;
Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;
24 And had rained on them manna to eat, And, the corn of the heavens, had given to them:
hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.
25 The food of the mighty, each one did eat, Nourishment, sent he them to the full;
Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.
26 He let loose an east wind in the heavens, Then guided he, in his might, a south wind;
Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;
27 And rained upon them flesh as the dust, And, like the sand of the seas, birds of wing;
hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;
28 And let them fall in the midst of their camp, —Round about their habitations.
hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.
29 So they did eat and were abundantly filled, When, what they longed for, he had brought them: —
Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.
30 They had not turned away from what they had longed for, Yet was their food in their mouth,
Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,
31 When, the anger of God, mounted against them, And he slew of their vigorous youths, And, the choice young men of Israel, caused he to bow down in death.
kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.
32 For all this, sinned they still, And believed not in his wonders;
Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.
33 So he ended, in a breath, their days, And their years, in a sudden terror!
Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.
34 If he slew [of] them, then they sought him, Yea they turned, and did earnestly seek GOD;
Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
35 And remembered that, Elohim, was their rock, Yea, EL Most High, their Redeemer:
He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.
36 So they spake him fair with their mouth, And, with their tongue, did promise him falsely;
Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;
37 But, their heart, was not fixed with him, Nor were they trusty in his covenant:
sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.
38 Yet, he, full of compassion, would put a propitiatory-covering over iniquity, and not destroy, —Yea, many a time, turned he back his anger, And would not stir up all his wrath.
Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.
39 So then he remembered, That, Flesh, they were, A Wind departing, that returneth not.
Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.
40 How often they, Resisted him in the desert, Vexed him, in the waste:
Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!
41 Yea they again put GOD to the test, And, to the Holy One of Israel, caused they sorrow:
Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.
42 They remembered not his hand—The day, When he ransomed them from the adversary;
He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,
43 When he set, in Egypt, his signs, And his wonders, in the plain of Zoan;
jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,
44 When he turned, into blood, their Nile-streams, And, their own rivers, could they not drink;
muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;
45 He sent among them, The gad-fly, and it devoured them, And the frog, and it despoiled them;
lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;
46 When he gave to the corn-locust their produce, And their toil, to the swarming locust;
antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;
47 He killed, with hail, their vine, And their sycomores, with frost:
hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;
48 When he gave up, to hail-storms, their beasts, And their cattle, to pestilent fevers;
antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.
49 He sent among them the heat of his anger, Wrath and indignation and distress, —A mission of messengers of misfortune:
Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.
50 He leveled a path for his anger, Withheld not, from death, their soul, But, their life—to the pestilence, he delivered:
Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.
51 So he smote, Every first-born in Egypt, The beginning of their strength, in the tents of Ham;
Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.
52 And he set forth, like sheep, his people, And guided them, like a flock in the desert;
Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.
53 Yea he led them securely, and they dreaded not, And, their enemies, the sea did cover.
Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.
54 Then brought he them within his own holy bounds, The mountain-range, which his right hand made his own:
Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.
55 So he drave out, before them, [whole] nations, And allotted them, by line, an inheritance, And caused to dwell, in their own homes, the tribes of Israel.
Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.
56 But they tested and resisted God Most High, And, his testimonies, did not observe;
Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,
57 But drew back and dealt treacherously, like their fathers, They turned aside, like deceitful bowmen;
vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.
58 And provoked him to anger with their high places, And, with their images, used to move him to jealousy.
He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.
59 God heard and was wroth, And greatly abhorred Israel;
Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.
60 So he gave up the habitation of Shiloh, The tent he had set up among Men;
Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.
61 Yea he gave up, into captivity, his strength, And his beauty into the hand of an adversary;
Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.
62 And delivered up, to the sword, his people, And, with his own inheritance, was he wroth;
Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.
63 His young men, were devoured by fire, And, his virgins, were not praised in song;
Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.
64 His priests, by the sword, did fall, And, his widows, were not able to bewail.
Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.
65 Then awoke, as one that had slept, Adonay, As a warrior exulting with wine!
Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.
66 So he smote his adversaries in the rear, Reproach age-abiding, laid he upon them.
Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.
67 Howbeit he rejected the tent of Joseph, And, the tribe of Ephraim, did not choose:
Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,
68 But made choice of the tribe of Judah, The mountain of Zion, which he loved;
vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.
69 And built, like the heights, his sanctuary, Like the earth, he founded it to times age-abiding.
Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
70 And made choice of David his servant, And took him from among the folds of the sheep:
Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.
71 From after the sucking ewes, he brought him in, —To be shepherd to Jacob his people, And to Israel, his inheritance.
Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.
72 So he did shepherd them, according to the singleness of his heart, And, with the discernment of his hands, used he to guide them.
Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.
