Psalms 137

1 By the rivers of Babylon, there, we sat down, yea we wept—when we remembered Zion:

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 Upon the willows—in the midst thereof, hanged we our lyres:

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 For, there, our captors asked of us words of song, and our plunderers—gladness, —Sing us of the songs of Zion!

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 How shall we sing the song of Yahweh, on a foreign soil?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 If I forget thee, O Jerusalem, Let my right-hand forget:

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 Let my tongue cleave to the roof of my mouth, if I do not remember thee! if I do not lift up Jerusalem above the head of mine own gladness.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Remember, O Yahweh, against the sons of Edom, the day of Jerusalem, —how they continued to say—Overthrow! Overthrow! unto the foundation within it.

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 O ruined daughter of Babylon, —how happy the man who shall repay thee thy dealing, wherewith thou didst deal with us!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 How happy the man who shall snatch away and dash thy children against the crag.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.