Job 7
1 Is there not a warfare to a mortal, upon earth? And, as the days of a hireling, are not his days?
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 As, a bondman, panteth for the shadow, and as, a hireling, longeth for his wage,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 So, have I been made to inherit months of calamity, and, nights of weariness, have been appointed me.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 As soon as I lie down, I say, When shall I arise? yet he lengtheneth out the evening, and I am wearied with tossings until the breeze of twilight.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 My flesh is clothed with worms and a coating of dust, My skin, hath hardened, and then run afresh:
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 My days, are swifter than a weaver’s shuttle, and they are spent, without hope.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Remember thou, that, a wind, is my life, not again shall mine eye see blessing:
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 Nor shall see me—the eye that used to behold me, Thine eyes, are upon me, and I am not.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 He shall not return again to his house, and his own place shall be acquainted with him no more.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 I also, cannot restrain my mouth, —I must speak, in the anguish of my spirit, I must find utterance, in the bitterness of my soul.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Am, I, a sea, or a sea-monster, —That thou shouldst set over me a watch?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 When I say, My bed shall comfort me, my couch shall help to carry my complaint,
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 Then thou scarest me with dreams, and, by visions, dost thou terrify me:
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 So that my soul chooseth strangling, Death, rather than [these] my bones!
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 I am wasted away, Not, to times age-abiding, can I live, Let me alone, for, a breath, are my days.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 What is a mortal, that thou shouldst nurture him? Or that thou shouldst fix upon him thy mind?
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 That thou shouldst inspect him morning by morning, moment by moment, shouldst test him?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 How long wilt thou not look away from me? Wilt thou not let me alone, till I can swallow my spittle?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 I have sinned, What can I do for thee, thou watcher of men? Wherefore hast thou set me as thine object of attack, or have I become, unto thee, a burden?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 And why wilt thou not remove my transgression, and take away mine iniquity? For, now, in the dust, should I lie down, and thou shouldst seek me diligently, and I should not be.
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
