Job 6
1 Then responded Job, and said: —
Niin Job vastasi ja sanoi:
2 Oh that, weighed, were my vexation, and, my engulfing ruin—into the balances, they would lift up all at once!
Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
3 For, now, beyond the sand of the seas, would it be heavy, On this account, my words, have wandered.
Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
4 For, the arrows of the Almighty, are in me, The heat whereof, my spirit is drinking up, The, terrors of GOD, array themselves against me.
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
5 Doth the wild ass bray over grass? Or loweth the ox over his fodder?
Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
6 Can that which hath no savour be eaten without salt? Or is there any taste in the white of an egg?
Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
7 My soul hath refused to touch, Those things, are like disease in my food.
Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
8 Oh that my request would come! and, my hope, oh that GOD would grant!
Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
9 That it would please GOD to crush me, That he would set free his hand, and cut me off!
Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
10 So might it still be my comfort, And I might exult in the anguish he would not spare, —That I had not concealed the sayings of the Holy One.
Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
11 What is my strength, that I should hope? Or what mine end, that I should prolong my desire?
Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
12 Is my strength, the strength of stones? Or is, my flesh, of bronze?
Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
13 Is there any help at all in me? Is not, abiding success, driven from me?
Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
14 The despairing, from his friend, should have lovingkindness, or, the reverence of the Almighty, he may forsake.
Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
15 Mine own brethren, have proved treacherous like a torrent, like a channel of torrents which disappear:
Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
16 Which darken by reason of the cold, over them, is a covering made by the snow:
Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
17 By the time they begin to thaw, they are dried up, as soon as it is warm, they have vanished out of their place.
Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
18 Caravans turn aside by their course, they go up into a waste, and are lost:
Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
19 The caravans of Tema looked about, the travelling companies of Sheba, hoped for them:
He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
20 They are ashamed that they had trusted, They have come up to one of them, and are confounded.
Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
21 For, now, ye have come to him, ye see something fearful, and fear.
Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
22 Is it that I said, Make me a gift, or, out of your abundance, offer a bribe on my behalf;
Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
23 And deliver me from the hand of the adversary? And, out of the hand of tyrants, ransom me?
Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
24 Show me, and, I, will hold my peace, And, wherein I have erred, cause me to understand.
Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
25 How pleasant are the sayings that are right! But what can a decision from you, decide?
Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
26 To decide words, do ye intend, When, to the wind, are spoken the sayings of one in despair?
Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
27 Surely, the fatherless, ye would assail, and make merchandise of your friend!
Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
28 But, now, be pleased to turn to me, that it may be, to your faces, if I speak falsehood,
Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
29 Reply, I pray you, let there be no perversity, Yea reply even yet, my vindication is in it!
Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
30 Is there, in my tongue, perversity? Or can, my sense, not discern, engulfing ruin?
Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
