Job 39
1 Knowest thou the season when the Wild Goats of the crags beget? The bringing forth of the hinds, canst thou observe?
Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
2 Canst thou count the months they fulfil? Or knowest thou the time when they give birth?
Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
3 They kneel down, their young, they bring forth; their pains, they throw off;
He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
4 Their young become strong, they grow up in the open field, they go out, and return not unto them.
Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
5 Who hath sent forth the Wild Ass free? And, the bands of the swift-runner, who hath loosed?
Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
6 Whose house I have made the waste plain, and his dwellings, the land of salt:
Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
7 He laugheth at the throng of the city, The shoutings of the driver, he heareth not;
Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
8 He espieth the mountains, his pasture-ground, and, after every green thing, maketh search.
Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
9 Will the Wild-Ox be pleased to be thy servant? or lodge for the night by thy crib?
Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
10 Canst thou bind the wild-ox, so that—with the ridge—shall run his cord? Or will he harrow the furrows after thee?
Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
11 Wilt thou trust in him, because of the greatness of his strength? Wilt thou leave unto him thy toil?
Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
12 Wilt thou put faith in him, that he will bring back thy seed? and that, corn for thy threshing-floor, he will gather?
Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
13 The wing of the Ostrich that waveth itself joyfully, Is it the pinion of lovingkindness or the plumage?
Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
14 For she leaveth—to the earth—her eggs, and, on the dust, she letteth them be warmed;
Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
15 And hath forgotten, that, a foot, may crush them, —or, the wild beast, tread on them!
Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
16 Dealing hardly with her young, as none-of-hers, In vain, her labour, without dread.
Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
17 For GOD hath suffered her to forget wisdom, and given her no share in understanding.
Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
18 What time, on high, she vibrateth her wings, she laugheth at the horse and his rider.
Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
19 Couldst thou give—to the Horse—strength? Couldst thou clothe his neck with the quivering mane?
Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
20 Couldst thou cause him to leap like a locust? The majesty of his snort, is a terror!
Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
21 He diggeth into the plain, and rejoiceth in vigour, he goeth forth to meet armour;
Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
22 He laugheth at dread, and is not dismayed, neither turneth he back, from the face of the sword;
Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
23 Against him, whiz [the arrows of] the quiver, the flashing head of spear and javelin;
Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
24 With stamping and rage, he drinketh up the ground, —he will not stand still when the horn soundeth;
Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
25 As oft as the horn soundeth, he saith, Aha! And, from afar, he scenteth the battle, —the thunder of commanders and the war-cry.
Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
26 Is it, by thine understanding, that the Bird of Passage betaketh him to his pinions? spreadeth out his wings to the south?
Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
27 Or, at thy bidding, that the Eagle mounteth, and that he setteth on high his nest?
Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
28 The crag, he inhabiteth, and so lodgeth himself, on the tooth of the crag, and high fort;
Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
29 From thence, he searcheth out food, far away, his eyes do pierce;
Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
30 And, his young brood, suck up blood, and, where the slain are, there, is he.
Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
