Job 30
1 But, now, they who are of fewer days than I, have poured derision upon me; whose fathers I refused—to set with the dogs of my flock.
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Even the strength of their hands, wherefore was it mine? Upon them, vigour was lost;
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3 In want and hunger, they were lean, —who used to gnaw the dry ground, a dark night of desolation!
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4 Who used to pluck off the mallow by the bushes, with the root of the broom for their food;
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5 Out of the midst, were they driven, men shouted after them, as after a thief;
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 In the fissures, of the ravines had they to dwell, in holes of dust and crags;
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7 Among the bushes, used they to shriek, Under the bramble, were they huddled together:
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
8 Sons of the base, yea sons of the nameless, they were scourged out of the land.
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9 But, now, their song, have I become, Yea I serve them for a byword;
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10 They abhor me—have put themselves far from me, and, from my face, have not withheld—spittle!
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11 Because, my girdle, he had loosened and had humbled me, therefore, the bridle—in my presence, cast they off;
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 On my right hand, the young brood rose up, —My feet, they thrust aside, and cast up against me their earthworks of destruction;
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13 They brake up my path, —My engulfing ruin, they helped forward, unaided;
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14 As through a wide breach, came they on, with a crashing noise, they rolled themselves along.
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15 There are turned upon me terrors, —Chased away as with a wind, is mine abundance, and, as a cloud, hath passed away my prosperity.
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 Now, therefore, over myself, my soul poureth itself out, There seize me days of affliction:
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17 Night, boreth, my bones, all over me, —and, my sinews, find no rest;
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 Most effectually, is my skin disfigured, —Like the collar of my tunic, it girdeth me about:
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 He hath cast me into the mire, and I have become like dust and ashes.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20 I cry out for help unto thee, and thou dost not answer, I stand still, and thou dost gaze at me;
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 Thou art turned to become a cruel one unto me, With the might of thy hand, thou assailest me;
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 Thou liftest up me to the wind, thou carriest me away, and the storm maketh me faint;
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 For I know that, unto death, thou wilt bring me back, even unto the house of meeting for every one living.
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Only, against a heap of ruins, will one not thrust a hand! Surely, when one is in calamity—for that very reason, is there an outcry for help.
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25 Verily I wept, for him whose lot was hard, Grieved was my soul, for the needy.
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26 Surely, for good, I looked, but there came in evil, And I waited for light, but there came in darkness;
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 I boiled within me, and rested not, There confronted me—days of affliction;
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28 In gloom, I walked along, without sun, I arose—in the convocation, I cried out for help;
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29 A brother, became I to the brutes that howl, and a companion to the birds that screech:
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 My skin, turned black, and peeled off me, and, my bones, burned with heat:
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31 Thus is attuned to mourning—my lyre, and my flute, to the noise of them who weep.
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
