Job 3
1 After this, opened Job his mouth, and cursed his day.
Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.
2 So then Job began, and said:
Ja Job vastasi ja sanoi:
3 Perish, the day wherein I was born, and the night it was said, Lo! a manchild!
Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.
4 That day, be it darkness, —Let not God enquire after it from above, May there shine upon it no clear beam:
Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.
5 Let darkness and death-shade buy it back, May there settle down upon it a cloud, Let a day’s dark eclipse cause it terror:
Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.
6 That night, darkness take it, —May it not rejoice among the days of the year, Into the number of months, let it not enter.
Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.
7 Lo! that night, be it barren, Let no joyous shouting enter therein:
Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.
8 Let day-cursers denounce it, Those skilled in rousing the dragon of the sky:
Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.
9 Darkened be the stars of its twilight, —Let it wait for light, and there be none, neither let it see the eyelashes of the dawn:
Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
10 Because it closed not the doors of the womb wherein I was, and so hid trouble from mine eyes.
Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.
11 Wherefore, in the womb, did I not die? From the womb, come forth and cease to breathe?
Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?
12 For what reason, were there prepared for me—knees? and why—breasts, that I might suck?
Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?
13 Surely, at once, had I lain down, and been quiet, I had fallen asleep, then, had I been at rest:
Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.
14 With kings, and counselors of the earth, who had built them pyramids:
Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;
15 Or with rulers possessing, gold, —Who had filled their houses with silver:
Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;
16 Or that, like an untimely birth hidden away, I had not come into being, like infants that never saw light:
Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.
17 There, the lawless, cease from raging, and there the toil-worn are at rest:
Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;
18 At once are prisoners at peace, they hear not the voice of a driver:
Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;
19 Small and great, there, they are, and, the slave, is free from his master.
Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:
20 Wherefore give, to the wretched, light? Or, life, to the embittered in soul?—
Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?
21 Who long for death, and it is not, And have digged for it, beyond hid treasures:
Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?
22 Who rejoice unto exultation, Are glad, when they can find the grave:
Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?
23 To a man, whose way is concealed, And GOD hath straitly enclosed him?
Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?
24 For, in the face of my food, my sighing, cometh in, and, poured out like the water, are my groans:
Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,
25 For, a dread, I dreaded, and it hath come upon me, and, that from which I shrank, hath overtaken me.
Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.
26 I was not careless, nor was I secure, nor had I settled down, —when there came—consternation!
Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.
