Job 19
1 Then responded Job, and said: —
Mutta Job vastasi ja sanoi:
2 How long will ye grieve my soul? or crush me with words?
Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
3 These ten times, have ye reviled me, Shameless ye wrong me.
Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
4 And even if indeed I have erred, with myself lodgeth mine error.
Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
5 If indeed, against me, ye must needs magnify yourselves, and plead, against me, my reproach.
Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
6 Know, then, that, God, hath overthrown me, and, within his net, enclosed me.
Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
7 Lo! I cry—out: Violence! but receive no answer, I cry aloud, but there is no vindication;
Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
8 My way, hath he walled up, that I cannot pass, and, upon my paths, hath he made darkness rest;
Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
9 My glory—from off me, hath he stripped, and hath removed the crown of my head;
Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
10 He hath ruined me on every side, and I am gone, and he hath taken away—like a tree—my hope;
Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
11 Yea he hath kindled against me his anger, and accounted me towards him like unto his adversaries;
Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
12 Together, enter his troops and have cast up, against me, their mound, and have encamped all around my tent;
Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
13 My Brethren—from beside me, hath he moved far away, and, mine acquaintance, are wholly estranged from me;
Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
14 Failed me, have my near of kin, and, mine intimate acquaintances, have forgotten me;
Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
15 Ye guests of my house and my maidens, A stranger, have ye accounted me, An alien, have I become in their eyes;
Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
16 To mine own servant, I called, and he would not answer, With mine own mouth, I kept entreating him;
Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
17 My breath, is strange to my wife, and I am loathsome to the sons of my own mother;
Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
18 Even young children, despise me, I rise up, and they speak against me;
Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
19 All the men of mine intimate circle abhor me, and, these whom I loved, have turned against me;
Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
20 Unto my skin and unto my flesh, have my bones cleaved, and I have escaped with the akin of my teeth.
Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
21 Pity me! pity me! ye, my friends, for, the hand of GOD, hath stricken me!
Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
22 Wherefore should ye persecute me as GOD? and, with my flesh, should not he satisfied?
Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
23 Oh, then, that my words, could be written, Oh that, in a record, they could be inscribed:
Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
24 That, with a stylus of iron and [with] lead, for all time—in the rock, they could be graven!
Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
25 But, I, know that, my redeemer, liveth, and, as the Last over [my] dust, will he arise;
Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
26 And, though, after my skin is struck off, this [followeth], yet, apart from my flesh, shall I see GOD:
Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
27 Whom, I myself, shall see, on my side, and, mine own eyes, [shall] have looked upon, and not those of a stranger. Exhausted are my deepest desires in my bosom!
Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
28 Surely ye should say—Why should we persecute him? seeing, the root of the matter, is found in me.
Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
29 Be ye afraid—on your part—of the face of the sword, because, wrath, [bringeth] the punishments of the sword, to the end ye may know the Almighty.
Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
