Job 14
1 Man that is born of a woman, is of few days, and full of trouble:
Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,
2 As a flower, he cometh forth—and fadeth, He fleeth also as a shadow, and continueth not.
Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.
3 And yet upon such a one as this, hast thou opened thine eye? And, him, wouldst thou bring into judgment with thee?
Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.
4 Who can bring a clean thing out of an unclean? Not one!
Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?
5 If determined am his days, the number of his months, is with thee, Fixed times for him, thou hast appointed and he cannot go beyond.
Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.
6 Look sway from him, that he may rest, Till he shall pay off, as a hireling, his day.
Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.
7 Though there is—for a tree—hope, —if it should be cut down, that, again, it will grow, and, the tender branch thereof, will not cease;
Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:
8 If its root, should become old in the earth, and, in the dust, its stock should die:
Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,
9 Through the scent of water, it may break forth, and produce branches like a sapling,
Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.
10 Yet, man, dieth, and is prostrate, Yea the son of earth doth cease to breathe, and where is he?
Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?
11 Waters, have failed from, the sea, and, a river, may waste and dry up;
Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,
12 So, a man, hath lain down, and shall not arise, until there are no heavens, they shall not awake, nor be roused up out of their sleep.
Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.
13 Oh that, in hades, thou wouldst hide me! that thou wouldst keep me secret, until the turn of thine anger, that thou wouldst set for me a fixed time, and remember me: (Sheol h7585)
O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)
14 If a man die, can he live again? All the days of my warfare, would I wait, until my relief should come: —
Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,
15 Thou shouldst call, and, I, would answer thee, —For the work of thine own hand, thou shouldst long.
Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;
16 For, now, my steps, thou countest, Thou wilt not pass over my sin:
Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?
17 Sealed up in a bag, is my transgression, and thou hast glued over mine iniquity.
Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.
18 But, in very deed, a mountain falling, will lie prostrate, or, a rock moved out of its place:
Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,
19 Stones, have been hollowed out by waters, the floods thereof wash away the dust of the earth, and, the hope of mortal man, thou hast destroyed:
Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.
20 Thou dost overpower him utterly, and he departeth, Disfiguring his face, so, hast thou sent him away.
Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.
21 His sons, come to honour, and he knoweth it not, Or they are brought low, and he perceiveth it not of them.
Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.
22 But, his flesh, for himself, is in pain, and, his soul, for himself, doth mourn.
Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.
