Psalms 10
1 Why standest thou afar off, O LORD? why hidest thou thyself in times of trouble?
Miksis Herra niin kaukana seisot, ja tuskan ajalla sinus peität?
2 In the pride of the wicked the poor is hotly pursued; let them be taken in the devices that they have imagined.
Ylpeydessänsä jumalatoin vainoo köyhää: käsitettäköön he heidän juonissansa, joita he ajattelevat.
3 For the wicked boasteth of his heart’s desire, and the covetous renounceth, [yea], contemneth the LORD.
Sillä jumalatoin itse kerskaa omaa mielivaltaansa: ahne siunailee itsiänsä, ja vihoittaa Herran.
4 The wicked, in the pride of his countenance, [saith], He will not require [it]. All his thoughts are, There is no God.
Jumalatoin on koria ja vihainen, ettei hän ketään tottele: ei hän Jumalaa olevankaan luule.
5 His ways are firm at all times; thy judgments are far above out of his sight: as for all his adversaries, he puffeth at them.
Hänen tiensä menestyvät joka aika, sinun tuomios on kaukana hänestä: hän ylpeilee kaikkein vihollistensa edessä.
6 He saith in his heart, I shall not be moved: to all generations I shall not be in adversity.
Sillä hän puhuu sydämessänsä: en minä ikänä kukisteta, ei sukukunnasta sukukuntaan hätää ole.
7 His mouth is full of cursing and deceit and oppression: under his tongue is mischief and iniquity.
Jonka suu on täynnä kirouksia, kavaluutta ja viettelystä, hänen kielensä saattaa vaivan ja työn.
8 He sitteth in the lurking places of the villages: in the covert places doth he murder the innocent: his eyes are privily set against the helpless.
Hän istuu ja väijyy kartanoissa, murhataksensa salaa viatointa; hänen silmänsä palaa köyhän puoleen.
9 He lurketh in the covert as a lion in his den: he lieth in wait to catch the poor: he doth catch the poor, when he draweth him in his net.
Hän väijyy salaa niinkuin jalopeura luolassansa, hän väijyy raadollista käsittääksensä, ja hän käsittää hänen, kuin hän tempaa sen verkkoihinsa.
10 He croucheth, he boweth down, and the helpless fall by his strong ones.
Hän paiskaa ja polkee alas, ja sysää köyhän väkivallalla maahan.
11 He saith in his heart, God hath forgotten: he hideth his face; he will never see it.
Hän sanoo sydämessänsä: Jumala on hänen unhottanut, ja verhonnut kasvonsa, ei hän ikänä näe.
12 Arise, O LORD; O God, lift up thine hand: forget not the poor.
Nouse, Herra! Jumala, ylennä kätes ja älä köyhää unohda.
13 Wherefore doth the wicked contemn God, and say in his heart, Thou wilt not require [it]?
Miksi jumalatoin pilkkaa Jumalaa ja sanoo sydämessänsä: et sinä sitä tottele?
14 Thon hast seen [it]; for thou beholdest mischief and spite, to take it into thy hand: the helpless committeth [himself] unto thee; thou hast been the helper of the fatherless.
Katso siis; sillä sinä näet tuskat ja surut, se on sinun käsissäs: sinuun köyhä itsensä luottaa, ja sinä olet orpolasten holhoja.
15 Break thou the arm of the wicked; and as for the evil man, seek out his wickedness till thou find none.
Särje jumalattoman käsivarsi, ja etsi pahan jumalattomuutta, niin ettei sitä enää löydettäisi.
16 The LORD is King for ever and ever: the nations are perished out of his land.
Herra on kuningas aina ja ijankaikkisesti: pakanain pitää häviämän hänen maastansa.
17 LORD, thou hast heard the desire of the meek: thou wilt prepare their heart, thou wilt cause thine ear to hear:
Köyhäin halauksen sinä, Herra, kuulet: heidän sydämensä sinä vahvistat, että sinun korvas siitä ottaa vaarin;
18 To judge the fatherless and the oppressed, that man which is of the earth may be terrible no more.
Ettäs oikeuden saatat orvoille ja köyhille, ettei ihminen enää ylpeile heitä vastaan maan päällä.
