Job 7
1 Is there not a warfare to man upon earth? and are not his days like the days of an hireling?
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 As a servant that earnestly desireth the shadow, and as an hireling that looketh for his wages:
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 So am I made to possess months of vanity, and wearisome nights are appointed to me.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 When I lie down, I say, When shall I arise? but the night is long; and I am full of tossings to and fro unto the dawning of the day.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 My flesh is clothed with worms and clods of dust; my skin closeth up and breaketh out afresh.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 My days are swifter than a weaver’s shuttle, and are spent without hope.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Oh remember that my life is wind: mine eye shall no more see good.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 The eye of him that seeth me shall behold me no more: thine eyes shall be upon me, but I shall not be.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 As the cloud is consumed and vanisheth away, so he that goeth down to Sheol shall come up no more. (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 He shall return no more to his house, neither shall his place know him any more.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 Therefore I will not refrain my mouth; I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Am I a sea, or a sea-monster, that thou settest a watch over me?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 When I say, My bed shall comfort me, my couch shall ease my complaint;
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 Then thou scarest me with dreams, and terrifiest me through visions:
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 So that my soul chooseth strangling, and death rather than [these] my bones.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 I loathe [my life]; I would not live alway: let me alone; for my days are vanity.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 What is man, that thou shouldest magnify him, and that thou shouldest set thine heart upon him,
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 And that thou shouldest visit him every morning, and try him every moment?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 How long wilt thou not look away from me, nor let me alone till I swallow down my spittle?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 If I have sinned, what do I unto thee, O thou watcher of men? why hast thou set me as a mark for thee, so that I am a burden to myself?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 And why dost thou not pardon my transgression, and take away mine iniquity? for now shall I lie down in the dust; and thou shall seek me diligently, but I shall not be.
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
