Job 7
1 Is there not a war-service for man on the earth? Are not his days as the days of a hireling?
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 As a servant panteth for the shade, And as a hireling looketh for his wages,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 So am I made to possess months of affliction, And wearisome nights are appointed for me.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 If I lie down, I say, When shall I arise, and the night be gone? And I am full of restlessness until the dawning of the day.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 My flesh is clothed with worms, and clods of dust; My skin is broken and become loathsome.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 My days are swifter than a weaver's shuttle; They pass away without hope.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 O remember that my life is a breath; That mine eye shall no more see good!
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 The eye of him that hath seen me shall see me no more; Thine eyes shall look for me, but I shall not be.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 As the cloud dissolveth and wasteth away, So he that goeth down to the grave shall arise no more; (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 No more shall he return to his house, And his dwelling-place shall know him no more.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 Therefore I will not restrain my mouth; I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Am I a sea, or a sea-monster, That thou settest a watch over me?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 When I say, My bed shall relieve me, My couch shall ease my complaint,
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 Then thou scarest me with dreams, And terrifiest me with visions;
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 So that my soul chooseth strangling, Yea, death, rather than these my bones.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 I am wasting away; I shall not live alway: Let me alone, for my days are a vapor!
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 What is man, that thou shouldst make great account him, And fix thy mind upon him?—
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 That thou shouldst visit him every morning, And prove him every moment?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 How long ere thou wilt look away from me, And let me alone, till I have time to breathe?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 If I have sinned, what have I done to thee, O thou watcher of men! Why hast thou set me up as thy mark, So that I have become a burden to myself?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 And why dost thou not pardon my transgression, And take away mine iniquity? For soon shall I sleep in the dust; And, though thou seek me diligently, I shall not be.
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
