Job 16
1 But Job answered and said:
Sitte vastasi Job ja sanoi:
2 Of such things as these I have heard enough! Miserable comforters are ye all!
Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
3 Will there ever be an end to words of wind? What stirreth thee up, that thou answerest?
Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
4 I also might speak like you, If ye were now in my place; I might string together words against you, And shake my head at you.
Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
5 I would strengthen you with my mouth, And the consolation of my lips should sustain you.
Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
6 If I speak, my grief is not assuaged; And if I forbear, it doth not leave me.
Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
7 For now He hath quite exhausted me; Thou hast desolated all my house!
Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
8 Thou hast seized hold of me, and this is a witness against me; My leanness riseth up and testifieth against me to my face.
Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
9 His anger teareth my flesh, and pursueth me; He gnasheth upon me with his teeth; My adversary sharpeneth his eyes upon me.
Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
10 They gape for me with their mouths; In scorn they smite me on the cheek; With one consent they assemble against me.
He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
11 God hath given me a prey to the unrighteous, And delivered me into the hands of the wicked.
Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
12 I was at ease, but he hath crushed me; He hath seized me by the neck, and dashed me in pieces; He hath set me up for his mark.
Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
13 His archers encompass me around; He pierceth my reins, and doth not spare; He poureth out my gall upon the ground.
Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
14 He breaketh me with breach upon breach; He rusheth upon me like a warrior.
Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
15 I have sewed sackcloth upon my skin, And thrust my horn into the dust.
Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
16 My face is red with weeping, And upon my eyelids is deathlike darkness.
Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
17 Yet is there no injustice in my bands. And my prayer hath been pure.
Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
18 O earth! cover not thou my blood, And let there be no hiding-place for my cry!
Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
19 Yet even now, behold, my witness is in heaven, And he who knoweth me is on high.
Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
20 My friends have me in derision, But my eye poureth out tears unto God.
Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
21 O that one might contend for a man with God, As a man contendeth with his neighbor!
Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
22 For when a few years shall have passed, I shall go the way whence I shall not return.
Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
