Psalms 137

1 By rivers of Babylon—There we sat, Indeed, we wept when we remembered Zion.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 We hung our harps on willows in its midst.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 For there our captors asked us the words of a song, And our spoilers—joy: “Sing to us of a song of Zion.”

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 How do we sing the song of YHWH, On the land of a stranger?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 If I forget you, O Jerusalem, my right hand forgets!

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 My tongue cleaves to my palate, If I do not remember you, If I do not exalt Jerusalem above my chief joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Remember, YHWH, for the sons of Edom, The day of Jerusalem, Those saying, “Raze, raze to its foundation!”

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 O daughter of Babylon, O destroyed one, O the blessedness of him who repays to you your deed, That you have done to us.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 O the blessedness of him who seizes, and has dashed your sucklings on the rock!

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!