Job 7
1 “Is there not warfare to man on earth? And his days as the days of a hired worker?
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 As a servant desires the shadow, And as a hired worker expects his wage,
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 So I have been caused to inherit months of vanity, And they numbered nights of misery to me.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 If I lay down, then I have said, When do I rise, And evening has been measured? And I have been full of tossings until dawn.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 My flesh has been clothed [with] worms, And a clod of dust, My skin has been shriveled and is loathsome,
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 My days swifter than a loom, And they are consumed without hope.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Remember that my life [is] a breath, My eye does not turn back to see good.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 The eye of my beholder does not behold me. Your eyes [are] on me—and I am not.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 A cloud has been consumed, and it goes, So he who is going down to Sheol does not come up. (Sheol h7585)
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 He does not turn to his house again, Nor does his place discern him again.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Also I do not withhold my mouth—I speak in the distress of my spirit, I talk in the bitterness of my soul.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Am I a sea [monster], or a dragon, That You set a watch over me?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 When I said, My bed comforts me, In my talking He takes away my couch.
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 And You have frightened me with dreams, And You terrify me from visions,
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 And my soul chooses strangling, Death rather than my bones.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 I have wasted away—I do not live for all time. Cease from me, for my days [are] vanity.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 What [is] man that You magnify him? And that You set Your heart to him?
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 And inspect him in the mornings, [And] in the evenings try him?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 How long do You not look from me? You do not desist until I swallow my spittle.
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 I have sinned, what do I do to You, O watcher of man? Why have You set me for a mark to You, And I am for a burden to myself—and what?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 You do not take away my transgression, And [do not] cause my iniquity to pass away, Because now, I lie down in dust, And You have sought me—and I am not!”
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
