Job 7
1 “Is there not warfare to man on earth? And his days as the days of a hired worker?
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 As a servant desires the shadow, And as a hired worker expects his wage,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 So I have been caused to inherit months of vanity, And they numbered nights of misery to me.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 If I lay down, then I have said, When do I rise, And evening has been measured? And I have been full of tossings until dawn.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 My flesh has been clothed [with] worms, And a clod of dust, My skin has been shriveled and is loathsome,
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 My days swifter than a loom, And they are consumed without hope.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Remember that my life [is] a breath, My eye does not turn back to see good.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 The eye of my beholder does not behold me. Your eyes [are] on me—and I am not.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 A cloud has been consumed, and it goes, So he who is going down to Sheol does not come up. (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 He does not turn to his house again, Nor does his place discern him again.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 Also I do not withhold my mouth—I speak in the distress of my spirit, I talk in the bitterness of my soul.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Am I a sea [monster], or a dragon, That You set a watch over me?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 When I said, My bed comforts me, In my talking He takes away my couch.
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 And You have frightened me with dreams, And You terrify me from visions,
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 And my soul chooses strangling, Death rather than my bones.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 I have wasted away—I do not live for all time. Cease from me, for my days [are] vanity.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 What [is] man that You magnify him? And that You set Your heart to him?
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 And inspect him in the mornings, [And] in the evenings try him?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 How long do You not look from me? You do not desist until I swallow my spittle.
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 I have sinned, what do I do to You, O watcher of man? Why have You set me for a mark to You, And I am for a burden to myself—and what?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 You do not take away my transgression, And [do not] cause my iniquity to pass away, Because now, I lie down in dust, And You have sought me—and I am not!”
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
