Job 19
1 And Job answers and says:
Mutta Job vastasi ja sanoi:
2 “Until when do you afflict my soul, And bruise me with words?
Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
3 These ten times you put me to shame, you do not blush. You make yourselves strange to me—
Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
4 And also—truly, I have erred, My error remains with me.
Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
5 If, truly, you magnify yourselves over me, And decide my reproach against me;
Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
6 Know now, that God turned me upside down, And has set around His net against me,
Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
7 Behold, I cry out—violence, and am not answered, I cry aloud, and there is no judgment.
Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
8 He hedged up my way, and I do not pass over, And He places darkness on my paths.
Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
9 He has stripped my honor from off me, And He turns the crown from my head.
Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
10 He breaks me down all around, and I go, And removes my hope like a tree.
Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
11 And He kindles His anger against me, And reckons me to Him as His adversaries.
Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
12 His troops come in together, And they raise up their way against me, And encamp around my tent.
Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
13 He has put my brothers far off from me, And my acquaintances have surely been estranged from me.
Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
14 My neighbors have ceased And my familiar friends have forgotten me,
Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
15 Sojourners of my house and my maids, Reckon me for a stranger; I have been an alien in their eyes.
Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
16 I have called to my servant, And he does not answer, With my mouth I make supplication to him.
Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
17 My spirit is strange to my wife, And my favors to the sons of my [mother’s] womb.
Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
18 Also sucklings have despised me, I rise, and they speak against me.
Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
19 All the men of my counsel detest me, And those I have loved, Have been turned against me.
Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
20 To my skin and to my flesh My bone has cleaved, And I deliver myself with the skin of my teeth.
Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
21 Pity me, pity me, you my friends, For the hand of God has struck against me.
Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
22 Why do you pursue me as God? And are not satisfied with my flesh?
Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
23 Who grants now, that my words may be written? Who grants that they may be inscribed in a scroll?
Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
24 With a pen of iron and lead—They may be hewn in a rock forever.
Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
25 That—I have known my Redeemer, The Living and the Last, For He raises the dust.
Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
26 And after my skin has surrounded this [body], Then from my flesh I see God—
Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
27 Whom I see on my side, And my eyes have beheld, and not a stranger, My reins have been consumed in my bosom.
Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
28 But you say, Why do we pursue after him? And the root of the matter has been found in me.
Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
29 Be afraid because of the sword, For the punishments of the sword [are] furious, That you may know that [there is] a judgment.”
Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
