Psalms 137

1 By the rivers of Babylon, there we sat, and we also wept when we remembered Zion.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 Upon the willows in her midst had we hung up our harps.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 For there our captors demanded of us the words of song; and those that mocked us, joy, [saying, ] Sing for us one of the songs of Zion.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 How should we sing the song of the Lord on the soil of the stranger?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 If I forget thee, O Jerusalem, may my right hand forget—.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 May my tongue cleave to my palate if I do not remember thee: if I recall not Jerusalem at the head of my joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Remember, O Lord, unto the children of Edom the day of Jerusalem; who said, Raze it, raze it, even to her very foundation.

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 O daughter of Babylon, who art wasted: happy he, that repayeth thee thy recompense for what thou hast done to us.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Happy he, that seizeth and dasheth thy babes against the rock.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.