Psalms 10
1 Wherefore, O Lord, standest thou afar off? hidest thyself in times of distress?
Miksi, Herra, seisot niin kaukana, miksi kätkeydyt ahdingon aikoina?
2 In the pride of the wicked doth he hotly pursue the poor: they are seized through the plans that those have devised.
Jumalattomien ylpeyden tähden kurja kärsii, takertuu heidän punomiinsa juoniin.
3 For the wicked boasteth of the longing of his soul, and the robber blesseth himself when he hath despised the Lord.
Sillä jumalaton kerskaa omista himoistansa, ja kiskuri kiroaa, pilkkaa Herraa.
4 The wicked, according to the pride of his wrathfulness, [saith, ] He will not require, There is no God [in] all his plans.
Jumalaton sanoo ylvästellen: "Ei hän kosta". "Ei Jumalaa ole" -siinä kaikki hänen ajatuksensa.
5 Prosperous are his ways at all times; far in the height [remain] thy punishments away from him: all his assailants—he puffeth at them.
Hänen hankkeensa menestyvät joka aika. Sinun tuomiosi ovat korkealla, kaukana hänestä; kaikille vastustajilleen hän hymähtää.
6 He saith in his heart, I shall not be moved; I shall be for many generations, and without adversity.
Hän sanoo sydämessään: "En horju minä, en ikinä joudu onnettomuuteen".
7 Of the false oaths is his mouth full, and deceit and fraud: under his tongue is mischief and wickedness.
Hänen suunsa on täynnä kirousta, petosta, sortoa; tuho ja turmio on hänen kielensä alla.
8 He sitteth in the lurking-places of the villages; in the secret places doth he murder the innocent: his eyes search for the unfortunate.
Kylien vaiheilla hän istuu väijyksissä, hän murhaa salaa syyttömän. Hänen silmänsä vaanivat onnetonta.
9 He lieth in wait in a secret place like a lion in his den; he lieth in wait to snatch up the poor: he snatcheth up the poor, as they draweth him into his net.
Kätkössään hän väijyy, niinkuin leijona pensaikossa, hän väijyy hyökätäksensä kurjan kimppuun; hän saa kurjan kiinni, vetää hänet verkkoonsa.
10 He croucheth, he bendeth himself, and the unfortunate fall through his might.
Hän kyyristyy, painautuu maahan, ja onnettomat joutuvat hänen kynsiinsä.
11 He saith in his heart, God hath forgotten; he hath hidden his face; he will never see it.
Hän sanoo sydämessään: "Jumala sen unhottaa, hän on peittänyt kasvonsa, hän ei sitä ikinä näe".
12 Arise, O Lord; O God, lift up thy hand: forget not the afflicted.
Nouse, Herra, kohota kätesi, Jumala! Älä unhota kurjia.
13 For what doth the wicked despise God? [why] doth he say in his heart, Thou wilt not require it?
Miksi jumalaton pilkkaa Jumalaa? Miksi hän sanoo sydämessään: "Et sinä kosta?"
14 Thou hast seen it: for thou beholdest mischief and despiteful acts, to requite it with thy hand: unto thee the unfortunate committeth himself; unto the fatherless hast thou [ever] been a helper.
Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan; sinulle onneton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja.
15 Break thou the arm of the wicked; and of the bad man—thou wilt inquire for his wickedness [till] thou find none.
Murskaa jumalattoman käsivarsi ja kosta pahan jumalattomuus, niin ettei häntä enää löydetä.
16 The Lord is King for ever and ever: nations are perished out of his land.
Herra on kuningas ainiaan ja iankaikkisesti; hävinneet ovat pakanat hänen maastansa.
17 The longing of the afflicted dost thou hear, O Lord! thou wilt strengthen their heart, thou wilt cause thy ear to listen:
Sinä kuulet nöyrien halajamisen, Herra, sinä vahvistat heidän sydämensä, sinä teroitat korvasi,
18 To judge the fatherless and the oppressed, that not farther more shall be arrogant the mortal from the earth.
auttaaksesi orvon ja sorretun oikeuteensa, ettei ihminen, joka maasta on, enää saisi kauhua aikaan.
