Job 30
1 But now they who are younger than I in years laugh at me, whose fathers I scorned to put as equals with the dogs of my flocks.
Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
2 Yea, what possible use can the strength of their hands be unto me, over whom old age hath passed fruitlessly?
Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
3 Who suffer for want and famine in solitude; who flee into the wilderness [where all is] darkness, ruin, and desolation;
Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
4 Who crop off mallows by the bushes, and have broom-bush roots as their bread;
Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
5 Who are driven forth from among [men], who are shouted after as though they were thieves,
He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
6 To dwell in the caverns of the valleys, in holes of the earth, and on naked cliffs.
He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
7 Among the bushes they shriek; under briers they are huddled together,
Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
8 The children of the worthless, yea, the children of the nameless, who were outcasts from the land.
Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
9 But now I am become their song, and I am become a byword unto them.
Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
10 They loathe me, they keep themselves far from me, and from my face they withhold not their spittle.
He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
11 Because he hath loosened the cord of my bow, and afflicted me, they have also cast off the bridle before me.
Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
12 Against my right hand rise up this swarm of worthless youths: they push away my feet, and they level against me their calamity-bringing paths.
Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
13 They destroy my footpath, they help forward my downfall, without any one to aid them.
He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
14 As [through] a broad breach they come: amidst a loud noise they rolled themselves along.
He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
15 Terrors have turned their face against me; they chase like the wind my glory: and like a cloud is my happiness passed away.
Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
16 And now my soul is poured out over me; the days of affliction have seized on me;
Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
17 All night it holloweth out my bones out of my body; and my pursuers take no rest.
Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
18 Through the Almlghty's power is my garment made unknown: like the opening of my coat hath he enclosed me.
Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
19 He hath cast me into the mire, and I am become like dust and ashes.
Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
20 I cry aloud unto thee, but thou answerest me not: I stand up, and thou fixest thy regard against me.
Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
21 Thou art changed into a cruel master toward me: with the strength of thy hand thou assailest me.
Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
22 Thou liftest me up to the wind; thou causest me to pass away, and dissolvest in me all wise counsel.
Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
23 For I know that thou wilt bring me back to death, and to the house of assembly for all the living.
Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
24 But doth not a man stretch out his hand among ruins? or doth one not cry out therefrom [for help] when he meeteth his downfall?
Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
25 Did I not weep for him that was hard pressed by misfortune? was not my soul grieved for the needy?
Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
26 That I hoped for good, but there came evil; and I waited for light, and there came darkness!
Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
27 My bowels heave, and rest not: the days of affliction have overcome me.
Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
28 I walk about mournfully without sunlight: when I rise up, in the assembly, I cry with pain.
Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
29 I am a brother to [howling] monsters, and a companion to ostriches.
Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
30 My skin hangeth down black from me, and my bones are burnt from heat.
Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
31 And thus is changed to mourning my harp, and my pipe to the sound of weeping.
Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
