Job 14
1 Man born of a woman is short of days, and sated with harrowing trouble.
Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,
2 Like a flower he cometh forth, and is cut down: and he fleeth like a shadow, and remaineth not.
Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.
3 And yet on such a one dost thou open thy eyes, and me thou bringest into judgment with thee?
Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.
4 Who can make a clean thing out of an unclean? not one [thing].
Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?
5 Seeing that his days are determined, the number of his months are [fixed] with thee, that thou hast set his bounds which he cannot pass:
Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.
6 Turn thyself from him that he may recover from his pain, and be able to enjoy like a hired laborer his day.
Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.
7 For there is hope for the tree: if it be cut down, it may still sprout again, while its young shoot will not cease.
Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:
8 If even its root become old in the earth, and its stock die in the dust:
Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,
9 Yet through the scent of water will it flourish [again], and produce boughs as though It were newly planted.
Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.
10 But man dieth, and lieth powerless: yea, the son of earth departeth—and where is he?
Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?
11 The waters run off from the sea, and the river faileth and drieth up:
Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,
12 So doth man lie down, and riseth not: till the heavens be no more, they will not awake, and will not be roused out of their sleep.
Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.
13 Oh who would grant that thou mightest hide me in the nether world, that thou mightest conceal me, until thy wrath be appeased, that thou mightest set for me a fixed time, and remember me then! (Sheol h7585)
O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)
14 Or, when a man dieth, will he live again? all the days of my time of service would I then wait, till [the hour of] my release were come.
Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,
15 Do thou call, and I will truly answer thee: have a desire for the work of thy hands.
Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;
16 Yet now thou numberest my steps: and thou waitest not with [the punishment of] my sin.
Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?
17 Sealed up in a bag is my transgression, and thou yet addest to my iniquity.
Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.
18 But truly a falling mountain will crumble, and [even] a rock is moved out of its place.
Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,
19 The water weareth out stones; thou sweepest away their fragments [like] the dust of the earth: and so thou destroyest the hope of man.
Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.
20 Thou assailest him with might without ceasing, till he passeth away: thou changest his countenance, and sendest him off.
Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.
21 His children acquire honor, but he knoweth it not: and they are esteemed little, but he perceiveth nothing of them.
Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.
22 But his body. on him, feeleth pain, and his soul will mourn for him.
Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.
