Psalms 137

1 By the rivers of Babylon, there we sat down, yea, we wept, when we remembered Zion.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 We hanged our harps upon the willows in the midst thereof.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 For there they that carried us away captive required of us a song; and they that wasted us [required of us] mirth, [saying], Sing us [one] of the songs of Zion.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 How shall we sing the LORD’s song in a strange land?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 If I forget thee, O Jerusalem, let my right hand forget [her cunning].

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 If I do not remember thee, let my tongue cleave to the roof of my mouth; if I prefer not Jerusalem above my chief joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Remember, O LORD, the children of Edom in the day of Jerusalem; who said, Rase [it], rase [it, even] to the foundation thereof.

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 O daughter of Babylon, who art to be destroyed; happy [shall he be], that rewardeth thee as thou hast served us.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Happy [shall he be], that taketh and dasheth thy little ones against the stones.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.