Job 7
1 [Is there] not an appointed time to man upon earth? [are not] his days also like the days of an hireling?
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 As a servant earnestly desireth the shadow, and as an hireling looketh for [the reward of] his work:
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 So am I made to possess months of vanity, and wearisome nights are appointed to me.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 When I lie down, I say, When shall I arise, and the night be gone? and I am full of tossings to and fro unto the dawning of the day.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 My flesh is clothed with worms and clods of dust; my skin is broken, and become loathsome.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 My days are swifter than a weaver’s shuttle, and are spent without hope.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 O remember that my life [is] wind: mine eye shall no more see good.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 The eye of him that hath seen me shall see me no [more: ] thine eyes [are] upon me, and I [am] not.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 [As] the cloud is consumed and vanisheth away: so he that goeth down to the grave shall come up no [more]. (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 He shall return no more to his house, neither shall his place know him any more.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 Therefore I will not refrain my mouth; I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 [Am] I a sea, or a whale, that thou settest a watch over me?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 When I say, My bed shall comfort me, my couch shall ease my complaint;
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 Then thou scarest me with dreams, and terrifiest me through visions:
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 So that my soul chooseth strangling, [and] death rather than my life.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 I loathe [it; ] I would not live alway: let me alone; for my days [are] vanity.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 What [is] man, that thou shouldest magnify him? and that thou shouldest set thine heart upon him?
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 And [that] thou shouldest visit him every morning, [and] try him every moment?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 How long wilt thou not depart from me, nor let me alone till I swallow down my spittle?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 I have sinned; what shall I do unto thee, O thou preserver of men? why hast thou set me as a mark against thee, so that I am a burden to myself?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 And why dost thou not pardon my transgression, and take away mine iniquity? for now shall I sleep in the dust; and thou shalt seek me in the morning, but I [shall] not [be].
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
