Job 39
1 Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? or canst thou mark when the hinds do calve?
Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
2 Canst thou number the months that they fulfil? or knowest thou the time when they bring forth?
Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
3 They bow themselves, they bring forth their young ones, they cast out their sorrows.
Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
4 Their young ones are in good liking, they grow up in the open field; they go forth, and return not unto them.
Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
5 Who hath sent out the wild donkey free? or who hath loosed the bands of the wild donkey?
Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
6 Whose house I have made the wilderness, and the barren land his dwellings.
sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
7 He scorneth the multitude of the city, neither regardeth he the crying of the driver.
Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
8 The range of the mountains is his pasture, and he searcheth after every green thing.
se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
9 Will the unicorn be willing to serve thee, or abide by thy crib?
Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
10 Canst thou bind the unicorn with his band in the furrow? or will he harrow the valleys after thee?
Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
11 Wilt thou trust him, because his strength is great? or wilt thou leave thy labour to him?
Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
12 Wilt thou believe him, that he will bring home thy seed, and gather it into thy barn?
Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
13 Gavest thou the goodly wings unto the peacocks? or wings and feathers unto the ostrich?
Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
14 Which leaveth her eggs in the earth, and warmeth them in dust,
Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
15 And forgetteth that the foot may crush them, or that the wild beast may break them.
Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
16 She is hardened against her young ones, as though they were not hers: her labour is in vain without fear;
Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
17 Because God hath deprived her of wisdom, neither hath he imparted to her understanding.
Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
18 What time she lifteth up herself on high, she scorneth the horse and his rider.
Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
19 Hast thou given the horse strength? hast thou clothed his neck with thunder?
Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
20 Canst thou make him afraid as a grasshopper? the glory of his nostrils is terrible.
Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
21 He paweth in the valley, and rejoiceth in his strength: he goeth on to meet the armed men.
Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
22 He mocketh at fear, and is not affrighted; neither turneth he back from the sword.
Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
23 The quiver rattleth against him, the glittering spear and the shield.
Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
24 He swalloweth the ground with fierceness and rage: neither believeth he that it is the sound of the trumpet.
Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
25 He saith among the trumpets, Aha, aha; and he smelleth the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
26 Doth the hawk fly by thy wisdom, and stretch her wings toward the south?
Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
27 Doth the eagle mount up at thy command, and make her nest on high?
Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
28 She dwelleth and abideth on the rock, upon the crag of the rock, and the strong place.
Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
29 From thence she seeketh the prey, and her eyes behold afar off.
Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
30 Her young ones also suck up blood: and where the slain are, there is she.
Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
