Job 16
1 Then Job answered and said,
Sitte vastasi Job ja sanoi:
2 I have heard many such things: miserable comforters are ye all.
Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
3 Shall vain words have an end? or what emboldeneth thee that thou answerest?
Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
4 I also could speak as ye do: if your soul were in my soul’s stead, I could heap up words against you, and shake mine head at you.
Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
5 But I would strengthen you with my mouth, and the moving of my lips should asswage your grief.
Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
6 Though I speak, my grief is not asswaged: and though I forbear, what am I eased?
Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
7 But now he hath made me weary: thou hast made desolate all my company.
Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
8 And thou hast filled me with wrinkles, which is a witness against me: and my leanness rising up in me beareth witness to my face.
Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
9 He teareth me in his wrath, who hateth me: he gnasheth upon me with his teeth; mine enemy sharpeneth his eyes upon me.
Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
10 They have gaped upon me with their mouth; they have smitten me upon the cheek reproachfully; they have gathered themselves together against me.
He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
11 God hath delivered me to the ungodly, and turned me over into the hands of the wicked.
Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
12 I was at ease, but he hath broken me asunder: he hath also taken me by my neck, and shaken me to pieces, and set me up for his mark.
Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
13 His archers compass me round about, he cleaveth my reins asunder, and doth not spare; he poureth out my gall upon the ground.
Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
14 He breaketh me with breach upon breach, he runneth upon me like a giant.
Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
15 I have sewed sackcloth upon my skin, and defiled my horn in the dust.
Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
16 My face is foul with weeping, and on my eyelids is the shadow of death;
Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
17 Not for any injustice in mine hands: also my prayer is pure.
Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
18 O earth, cover not thou my blood, and let my cry have no place.
Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
19 Also now, behold, my witness is in heaven, and my record is on high.
Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
20 My friends scorn me: but mine eye poureth out tears unto God.
Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
21 O that one might plead for a man with God, as a man pleadeth for his neighbour!
Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
22 When a few years are come, then I shall go the way whence I shall not return.
Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
