Job 39
1 Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? Or canst thou mark when the hinds do calve?
Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
2 Canst thou number the months that they fulfil? Or knowest thou the time when they bring forth?
Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
3 They bow themselves, they bring forth their young, they cast out their fruit.
Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
4 Their young ones wax strong, they grow up in the open field; they go forth, and return not again.
Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
5 Who hath sent out the wild ass free? Or who hath loosed the bands of the wild ass?
Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
6 Whose house I have made the wilderness, and the salt land his dwelling-place.
sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
7 He scorneth the tumult of the city, neither heareth he the shoutings of the driver.
Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
8 The range of the mountains is his pasture, and he searcheth after every green thing.
se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
9 Will the wild-ox be willing to serve thee? Or will he abide by thy crib?
Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
10 Canst thou bind the wild-ox with his band in the furrow? Or will he harrow the valleys after thee?
Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
11 Wilt thou trust him, because his strength is great? Or wilt thou leave thy labour to him?
Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
12 Wilt thou rely on him, that he will bring home thy seed, and gather the corn of thy threshing-floor?
Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
13 The wing of the ostrich beateth joyously; but are her pinions and feathers the kindly stork's?
Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
14 For she leaveth her eggs on the earth, and warmeth them in dust,
Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
15 And forgetteth that the foot may crush them, or that the wild beast may trample them.
Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
16 She is hardened against her young ones, as if they were not hers; though her labour be in vain, she is without fear;
Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
17 Because God hath deprived her of wisdom, neither hath He imparted to her understanding.
Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
18 When the time cometh, she raiseth her wings on high, and scorneth the horse and his rider.
Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
19 Hast thou given the horse his strength? Hast thou clothed his neck with fierceness?
Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
20 Hast thou made him to leap as a locust? The glory of his snorting is terrible.
Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
21 He paweth in the valley, and rejoiceth in his strength; he goeth out to meet the clash of arms.
Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
22 He mocketh at fear, and is not affrighted; neither turneth he back from the sword.
Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
23 The quiver rattleth upon him, the glittering spear and the javelin.
Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
24 He swalloweth the ground with storm and rage; neither believeth he that it is the voice of the horn.
Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
25 As oft as he heareth the horn he saith: 'Ha, ha!' and he smelleth the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
26 Doth the hawk soar by thy wisdom, and stretch her wings toward the south?
Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
27 Doth the vulture mount up at thy command, and make her nest on high?
Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
28 She dwelleth and abideth on the rock, upon the crag of the rock, and the stronghold.
Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
29 From thence she spieth out the prey; her eyes behold it afar off.
Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
30 Her young ones also suck up blood; and where the slain are, there is she.
Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
