Job 39
1 Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? Or canst thou mark when the hinds do calve?
Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
2 Canst thou number the months that they fulfil? Or knowest thou the time when they bring forth?
Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
3 They bow themselves, they bring forth their young, they cast out their fruit.
He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
4 Their young ones wax strong, they grow up in the open field; they go forth, and return not again.
Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
5 Who hath sent out the wild ass free? Or who hath loosed the bands of the wild ass?
Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
6 Whose house I have made the wilderness, and the salt land his dwelling-place.
Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
7 He scorneth the tumult of the city, neither heareth he the shoutings of the driver.
Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
8 The range of the mountains is his pasture, and he searcheth after every green thing.
Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
9 Will the wild-ox be willing to serve thee? Or will he abide by thy crib?
Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
10 Canst thou bind the wild-ox with his band in the furrow? Or will he harrow the valleys after thee?
Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
11 Wilt thou trust him, because his strength is great? Or wilt thou leave thy labour to him?
Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
12 Wilt thou rely on him, that he will bring home thy seed, and gather the corn of thy threshing-floor?
Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
13 The wing of the ostrich beateth joyously; but are her pinions and feathers the kindly stork's?
Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
14 For she leaveth her eggs on the earth, and warmeth them in dust,
Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
15 And forgetteth that the foot may crush them, or that the wild beast may trample them.
Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
16 She is hardened against her young ones, as if they were not hers; though her labour be in vain, she is without fear;
Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
17 Because God hath deprived her of wisdom, neither hath He imparted to her understanding.
Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
18 When the time cometh, she raiseth her wings on high, and scorneth the horse and his rider.
Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
19 Hast thou given the horse his strength? Hast thou clothed his neck with fierceness?
Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
20 Hast thou made him to leap as a locust? The glory of his snorting is terrible.
Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
21 He paweth in the valley, and rejoiceth in his strength; he goeth out to meet the clash of arms.
Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
22 He mocketh at fear, and is not affrighted; neither turneth he back from the sword.
Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
23 The quiver rattleth upon him, the glittering spear and the javelin.
Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
24 He swalloweth the ground with storm and rage; neither believeth he that it is the voice of the horn.
Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
25 As oft as he heareth the horn he saith: 'Ha, ha!' and he smelleth the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
26 Doth the hawk soar by thy wisdom, and stretch her wings toward the south?
Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
27 Doth the vulture mount up at thy command, and make her nest on high?
Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
28 She dwelleth and abideth on the rock, upon the crag of the rock, and the stronghold.
Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
29 From thence she spieth out the prey; her eyes behold it afar off.
Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
30 Her young ones also suck up blood; and where the slain are, there is she.
Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
