Job 7
1 “Isn't life for human beings like serving a sentence of hard labor? Don't their days pass like those of a hired laborer?
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Like some slave longing for a bit of shade, like a hired hand anxiously waiting for pay day,
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 I've been given months of emptiness and nights of misery.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 When I go to bed I ask, ‘When shall I get up?’ But the night goes on and on, and I toss and turn until dawn.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 My body is covered with maggots and caked in dirt; my skin is cracked, with oozing sores.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 My days pass quicker than a weaver's shuttle and they come to an end without hope.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Remember that my life is just a breath; I will not see happiness again.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Those watching me won't see me anymore; your eyes will be looking for me, but I will be gone.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 When a cloud disappears, it's gone, just as anyone who goes down to Sheol does not come back up. (Sheol h7585)
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 They will never return home, and the people they knew will forget them.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 So, no, I won't hold my tongue—I will speak in the agony of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Am I the sea or a sea monster that you have to guard me?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 If I tell myself, ‘I'll feel better if I lie down in my bed,’ or ‘it will help me to lie down on my couch,’
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 then you scare me so much with dreams and terrify me with visions
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 that I would rather be strangled—I would rather die than become just a bag of bones.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 I hate my life! I know I won't live long. Leave me alone because my life is just a breath.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Why are human beings so important to you; why are you so concerned about them
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 that you inspect them every morning and test them every moment? Won't you ever stop staring at me?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Won't you ever leave me alone long enough to catch my breath?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 What have I done wrong? What have I done to you, Watcher of Humanity? Why have you made me your target, so that I'm a burden even to myself?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 If so why don't you pardon my sins, and take away my guilt? Right now I'm going to lie down in the dust, and though you will look for me, I will be gone.”
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
