Hebrews 6
1 So let's not get stuck on the basic teachings about Christ, but let's progress to a more mature understanding. We don't need to go over again the ideas of repenting from what we used to do, about trusting in God—
Sentähden antakaamme Kristuksen opin alun sillänsä olla, ja ruvetkaamme niihin, jotka täydellisyyteen saattavat: ei vasta-uudesta perustusta laskein parannukseen kuolevaisista töistä ja uskoon Jumalan päälle,
2 or teachings about baptism, the laying on of hands, the resurrection of the dead, and eternal judgment. (aiōnios g166)
Kasteen oppiin, kätten päällepanemiseen, kuolleitten ylösnousemiseen ja ijankaikkiseen tuomioon. (aiōnios g166)
3 So let's get on with it, as God gives us the opportunity!
Ja sen me tahdomme tehdä, jos Jumala muutoin sallii.
4 It's impossible for those who once understood and experienced God's heavenly gift—who shared in receiving the Holy Spirit,
Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistus ovat, ja sitä taivaallista lahjaa maistaneet, ja ovat Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet,
Ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa, ja tulevaisen maailman voimaa, (aiōn g165)
6 and then completely abandon God, for them to be brought back to repentance once more. They themselves have crucified the Son of God all over again and publicly humiliated him.
Jos he lankeevat pois, että he vasta-uudesta parannukseen uudistettaisiin, jotka toistamiseen itsellensä Jumalan Pojan ristiinnaulitsevat ja pilkkana pitävät.
7 Land that has been watered by rain, and produces crops for those who farm it, has God's blessing.
Sillä maa, joka sateen sisällensä särpää, joka usein sen päälle tulee, ja kasvaa tarpeellisia ruohoja niille, jotka sitä viljelevät, se saa siunauksen Jumalalta.
8 But land that only produces weeds and thorns is worthless, and is about to be condemned. In the end all that can be done is to burn it.
Mutta joka orjantappuroita ja ohdakkeita kasvaa, se on kelvotoin ja lähin kirousta, jonka loppu on, että se poltetaan.
9 But dear friends, we believe better of you and your salvation, even if we talk like this!
Mutta me toivomme teiltä rakkahimmat, parempaa ja sitä, mikä autuuteen sopii, ehkä me näin puhumme.
10 God wouldn't be so unjust as to forget what you've done and the love you've shown for him by the care you've shown for fellow-believers—something you're still doing.
Sillä ei Jumala ole väärä, että hän unohtais teidän tekonne ja työnne rakkaudessa, jonka te hänen nimellensä osoititte, koska te pyhiä palvelitte ja vielä palvelette.
11 We want each of you to show the same kind of commitment, confident in God's hope until it's fulfilled.
Mutta me halajamme, että jokainen teistä sen ahkeruuden osoittais, pitäin toivon vahvuuden hamaan loppuun asti,
12 Don't be spiritually lazy, but follow the example of those who through trusting in God and patience inherit what God has promised.
Ettette hitaiksi tulisi, vaan olisitte niiden seuraajat, jotka uskon ja pitkämielisyyden kautta luvatun perimisen saavat.
13 When God gave his promise to Abraham he could swear by no one greater so he took an oath on himself,
Sillä Jumala, joka Abrahamille lupauksen antoi, koska ei hän taitanut yhdenkään suuremman kautta vannoa, niin hän vannoi itse kauttansa,
14 saying, “I will definitely bless you, and multiply your descendants.”
Sanoen: totisesti tahdon minä siunaten siunata sinua ja enentäen enentää sinua.
15 And so, after patiently waiting, Abraham received the promise.
Ja että hän kärsivällisesti odotti, niin hän sai lupauksen.
16 People swear on things that are greater than they are, and when they have some dispute the oath is taken as the final word on the matter.
Sillä ihmiset tosin vannovat sen kautta, joka suurempi on kuin he, ja se on kaiken heidän riitansa loppu, jos se valalla vahvistetaan.
17 That's why God wanted to demonstrate more clearly to those who would inherit the promise that he would never ever change his mind.
Jossa Jumala tahtoi lupauksen perillisille neuvonsa vahvuuden yltäkylläisesti osoittaa, vannoi hän valan:
18 So by these two actions that can't be changed, and since it's impossible for God to lie, we can have total confidence, having run for safety to take hold of the hope God presented to us.
Että me kahden liikkumattoman kappaleen kautta, joissa mahdotoin on Jumalan valehdella, juuri vahvan uskalluksen pitäisimme, me jotka siihen turvaamme, että me taritun toivon saisimme,
19 This hope is our spiritual anchor—it's both certain and reliable, and it takes us past the curtain to the presence of God.
Jonka me pidämme vahvana ja lujana meidän sielumme ankkurina, joka ulottuu sisälle hamaan niihinkin asti, jotka esiripun sisälmäisellä puolella ovat,
