Acts 27
1 When the time came for us to sail to Italy, Paul and some other prisoners were handed over to a centurion called Julius of the Imperial Regiment.
Mutta sittenkuin päätetty oli, että meidän piti Italiaan purjehtiman, antoivat he Paavalin muiden vankien kanssa yhden sadanpäämiehen haltuun, joka kutsuttiin Julius, keisarin sotajoukosta.
2 We boarded a ship based in Adramyttium that was headed to the coastal ports of the province of Asia, and we set sail. Aristarchus, a Macedonian from Thessalonica, went with us.
Kuin me siis astuimme Adramytin haahteen, ja meidän piti purjehtiman Asian ohitse, laskimme me ulos maalta. Ja meidän kanssamme oli Aristarkus, Makedonian mies, Tessalonikasta.
3 The next day we had a brief stop at Sidon, and Julius was kind enough to let Paul go ashore and visit his friends so they could provide what he needed.
Ja me tulimme toisena päivänä Sidoniin. Ja Julius meni hyvästi Paavalin kanssa, ja salli hänen mennä ystäväinsä tykö ja heiltä holhottaa.
4 We set out from there and sailed to the leeward of Cyprus because the winds were against us.
Ja kuin me sieltä laskimme ulos, niin me purjehdimme Kyprin ohitse, että vastatuulet olivat.
5 Then we sailed directly across the open sea off the coast of Cilicia and Pamphylia, arriving at the port of Myra in Lycia.
Ja kuin me olimme purjehtineet yli meren, joka Kilikian ja Pamphilian kohdalla on, ja tulimme Myraan, joka on Lykiassa,
6 There the centurion found a ship from Alexandria that would be sailing to Italy, and arranged for us to join it.
Niin löysi sadanpäämies siellä yhden Aleksandrialaisen haahden, joka Italiaan purjehti, ja pani meidät siihen.
7 We sailed slowly for several days and eventually arrived off Cnidus. But since the winds wouldn't allow us to continue we sailed across to the lee of Crete, near to Salmone.
Kuin me monta päivää hitaasti purjehdimme ja tuskalla Knidon saavutimme, ettemme päässeet tuulelta, niin me purjehdimme Kretan alle, Salmoneen päin.
8 With some difficulty we made our way along the coast until we arrived at a place called Fair Havens, near to the town of Lasea.
Ja kuin me tuskin sen ohitse pääsimme, niin me tulimme yhteen paikkaan, joka Kauniiksi satamaksi kutsutaan, jota läsnä oli Lasean kaupunki.
9 We'd lost a lot of time, and the voyage was becoming dangerous because it was now after the Fast. Paul warned them,
Koska paljo aikaa oli kulunut, ja purjehdus oli vaarallinen, ja paaston aika oli jo kulunut, neuvoi Paavali heitä,
10 “Men, I predict that this voyage will result in much hardship and loss—not just of the cargo and the ship, but also our very lives.”
Sanoen: armaat miehet! minä näen, että purjehdus tulee vaaralliseksi ja vahingolliseksi, ei ainoastaan kalulle ja haahdelle, mutta myös meidän hengellemme.
11 But the centurion paid more attention to the advice of the ship's captain and its owner than to what Paul said.
Mutta sadanpäämies uskoi enemmin haahdenhaltiaa ja peränpitäjää kuin Paavalin sanoja.
12 Since the harbor was not large enough to over-winter in, the majority were in favor of leaving and trying if possible to reach Phoenix and spend the winter there—a harbor in Crete that faces northwest and southwest.
Ja kuin ei satama ollut sovelias yli talvea olla, niin he enimmitten mielistyivät siihen neuvoon, että sieltä piti laskettaman pois, jos he jollakin muotoa olisivat voineet tulla Phoinikaan talvea pitämään, joka on Kretan satama, etelälänteä ja luodepohjaa päin.
13 When a moderate south wind began to blow, they thought they could do what they planned. They pulled up the anchor and sailed close inshore along the coast of Crete.
Mutta kuin etelätuuli rupesi puhaltamaan, luulivat he aikomisensa käyvän edes, läksivät matkaan ja purjehtivat Kretan ohitse lähempänä maata.
14 But it wasn't long before a hurricane-force wind called a “northeaster” blew from the land.
Mutta ei kauvan aikaa jälkeen löi sen päälle ankara puuskatuuli, joka itäpohjaksi kutsutaan.
15 The ship was forced out to sea and could not face into the wind. So we had to give in and allow ourselves to be driven before the wind.
Ja kuin haaksi tuli sen valtaan eikä voinut tuulta vastaan seisoa, laskimme me sen tuulen haltuun kulkemaan.
16 We were eventually able to run into the lee of a small island called Cauda, and managed with some difficulty to secure the ship's boat on board.
Ja kuin me tulimme yhden vähän saaren alle, joka kutsutaan Klauda, saimme me tuskalla venheesen ruveta,
17 After hoisting it aboard, the sailors bound ropes around the hull to strengthen it. Then, worried that they would be wrecked on the Syrtis banks, they lowered the sea anchor and allowed the ship to be driven along.
Jonka me otimme avuksemme ja sidoimme haahteen, peljäten, ettei sen pitänyt kariin sattuman; ja he laskivat alas purheen ja antoivat kulkea.
18 The following day as we were violently thrown about by the storm, the crew started throwing the cargo overboard.
Mutta koska suuri ilma kävi päälle, heittivät he toisena päivänä kalun ulos.
19 On the third day they grabbed the ship's gear and tossed it into the sea.
Ja kolmantena päivänä heitimme me omilla käsillämme ulos haahden kaluja.
20 We hadn't seen the sun or the stars for many days as the storm beat down on us; so any hope of our being saved was lost.
Mutta kuin emme monena päivänä aurinkoa emmekä tähtiä nähneet, eikä vähin ilma meidän päällemme käynyt, niin meidän elämämme toivo oli jo kaikki pois.
21 Nobody had eaten anything for a long time. Then Paul stood before them and told them, “Men, you should have listened to me and not sailed from Crete. Then you could have avoided all this hardship and loss.
Ja koska me kauvan aikaa olimme syömättä, silloin seisoi Paavali heidän keskellänsä ja sanoi: miehet, teidän olis tullut minua kuulla ja ei Kretasta laskea ulos, että me olisimme välttäneet tainkaltaisen tuskan ja vahingon.
22 But now I advise you keep up your courage, because nobody is going to be lost, just the ship.
Ja nytkin minä neuvon teitä, olkaat hyvässä uskalluksesta, ei teistä yksikään huku, vaan ainoastaan haaksi.
23 Last night an angel of my God and whom I serve, stood beside me.
Sillä minun tykönäni seisoi tänä yönä Jumalan enkeli, jonka oma minä olen, jota minä myös palvelen,
24 ‘Don't be afraid, Paul,’ he told me. ‘You have to stand trial before Caesar. See, God has graciously given to you everyone who is sailing with you.’
Ja sanoi: älä pelkää, Paavali, sinä pitää keisarin eteen asetettaman, ja katso, Jumala on sinulle lahjoittanut ne kaikki, jotka sinun kanssas purjehtivat.
25 So men, have courage! I trust God, and I'm convinced things will happen just as I was told.
Sentähden miehet, olkaat hyvässä uskalluksessa! Sillä minä uskon Jumalan päälle, että se niin tapahtuu, kuin minulle sanottu on.
26 However, we will be wrecked on some island.”
Mutta yhteen luotoon pitää meidän kulkeman.
27 At around midnight on the fourteenth night of the storm, still being blown over the Sea of Adria, the crew suspected they were getting close to land.
Kuin neljästoistakymmenes yö joutui, ja me ajeltiin Adrian merellä, äkkäsivät haaksimiehet puoliyön aikaan jonkun maan heitä lähestyvän,
28 They checked the depth and found it was forty meters, and a little while later they checked again and it was thirty meters.
Ja heittivät ulos luotirihman ja löysivät kaksikymmentä kyynärää syväksi; kuin he tulivat vähää edemmä, heittivät he taas ulos luotirihman ja löysivät viisitoistakymmentä kyynärää.
29 They were concerned that we might be wrecked on rocks, so they dropped four anchors from the stern, and prayed for daylight to come.
Niin he pelkäsivät joutuvansa johonkuhun kariin, ja heittivät ulos neljä ankkuria perältä haahta, ja toivoivat päivän koittavan.
30 The crew tried to leave the ship, and had lowered the ship's boat into the water with the pretext that they were going to drop anchors from the ship's bow.
Mutta kuin haaksimiehet pyysivät haahdesta paeta, ja lykkäsivät venheen mereen, sanoen että he tahtoivat ankkuria viedä ulos haahden keulasta,
31 But Paul told the centurion and the soldiers, “Unless the crew stays with the ship, you will be lost.”
Niin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotamiehille: ellei nämät haahdessa pysy, ette suinkaan henkeänne pelasta.
32 So the soldiers cut the ropes holding the ship's boat, and let it loose.
Niin sotamiehet hakkasivat poikki venheen pestin, ja antoivat sen pudota.
33 At daybreak Paul urged all of them to eat something. “It's been fourteen days now that you haven't eaten anything because you've been so worried and preoccupied,” he told them.
Ja kuin päivä rupesi valkenemaan, neuvoi Paavali kaikkia heitä ruokaa ottamaan, sanoen: tänäpänä on neljästoistakymmenes päivä, kuin te odottaneet olette, ja syömättä olleet, ja ette mitään ole tykönne ottaneet:
34 “Please do what I say and eat some food. This will help give you strength. For not even a hair from anyone's head is going to be lost!”
Sentähden neuvon minä teitä ruokaa ottamaan, joka on teille terveydeksi; sillä ei yhdenkään teidän päästänne ole hiuskarva putoova.
35 When he'd finished speaking he picked up a loaf of bread, and gave thanks to God for it in front of everyone. Then he broke the bread, and began to eat.
Ja kuin hän sen oli sanonut, otti hän leivän, ja kiitti Jumalaa kaikkein nähden, mursi, ja rupesi syömään.
36 Everyone was encouraged and they ate too.
Ja kuin he kaikki itsensä vahvistivat, rupesivat he myös syömään.
37 The total number of people on board was two hundred and seventy-six.
Mutta meitä oli haahdessa kaikki yhteen kaksisataa ja kuusikahdeksattakymmentä henkeä.
38 Once they'd had enough to eat, the crew made the ship lighter by throwing the supplies of wheat overboard.
Ja kuin he olivat ravitut, kevensivät he haahden ja heittivät jyvät mereen.
39 When dawn came they didn't recognize the coastline, but they saw a bay that had a beach. They planned to try running the ship aground there.
Mutta kuin päivä tuli, niin ei he tunteneet maata, mutta havaitsivat lahden, jossa ranta oli, jonka päälle he mielivät antaa haahden ajaa, jos he olisivat taitaneet.
40 So they cut the anchor ropes, leaving the anchors in the sea. At the same time they untied the ropes holding the rudders, raised the foresail to the wind, and made for the beach.
Ja kuin he ankkurit olivat ottaneet ylös, läksivät he mereen ja päästivät perälautain siteet, ja asettivat purjeen tuuleen, ja antoivat juosta rantaa kohden.
41 But they struck a sandbar and the ship grounded. The bow hit, and stuck so firm it couldn't be moved, while the stern began to be broken apart by the pounding surf.
Vaan kuin me tulimme yhden niemen tykö, loukkaantui haaksi, ja sen keula tarttui kiinni ja jäi seisomaan, mutta kastari tuli valallensa aaltoin väestä.
42 The soldiers planned to kill the prisoners so none of them could swim away and escape.
Mutta sotamiesten neuvo oli vankeja tappaa, ettei joku uiden olisi karannut pois.
43 But the centurion, because he wanted to save Paul's life, prevented them from doing this, and ordered those who could swim to jump overboard first and make for land.
Mutta sadanpäämies tahtoi Paavalia vapahtaa, ja esti heidät siitä neuvosta, ja käski niitä, jotka uida taisivat, että he ensin itsensä antaisivat ulos ja maalle pääsisivät.
44 The rest grabbed hold of planks and other wreckage, so that everyone was able to reach land safely.
Mutta muita lautain päällä, muutamia taas haahden kappaleilla (kulkea). Ja niin tapahtui, että jokainen tuli hengissä maalle.
