Job 7
1 The life of man upon earth is a warfare, and his days are like the days of a hireling.
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 As a servant longeth for the shade, as the hireling looketh for the end of his work;
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 So I also have had empty months, and have numbered to myself wearisome nights.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 If I lie down to sleep, I shall say: When shall arise? and again I shall look for the evening, and shall be filled with sorrows even till darkness.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 My flesh is clothed with rottenness and the filth of dust, my skin is withered and drawn together.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 My days have passed more swiftly than the web is cut by the weaver, and are consumed without any hope.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Remember that my life is but wind, and my eyes shall not return to see good things.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Nor shall the sight of man behold me: thy eyes are upon me, and I shall be no more.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 As a cloud is consumed, and passeth away: so he that shall go down to hell shall not come up. (Sheol h7585)
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 Nor shall he return my more into his house, neither shall his place know him any more.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Wherefore I will not spare my month, I will speak in the affliction of my spirit: I will talk with the bitterness of my soul.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Am I a sea, or a whale, that thou hast enclosed me in a prison?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 If I say: My bed shall comfort me, and I shall be relieved speaking with myself on my couch:
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 Thou wilt frighten me with dreams and terrify me with visions.
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 So that my soul rather chooseth hanging, and my bones death.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 I have done with hope, I shall now live no longer: spare me, for my days are nothing.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 What is a man that thou shouldst magnify him? or why dost thou set thy heart upon him?
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 Thou visitest him early in the morning, and thou provest him suddenly.
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 How long wilt thou not spare me, nor suffer me to swallow down my spittle?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 I have sinned: what shall I do to thee, O keeper of men? why hast thou set me opposite to thee, and I am become burdensome to myself?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Why dost thou not remove my sin, and why dost thou not take away my iniquity? Behold now I shall sleep in the dust: and if thou seek me in the morning, I shall not be.
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
