Job 7
1 The life of man upon earth is a warfare, and his days are like the days of a hireling.
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 As a servant longeth for the shade, as the hireling looketh for the end of his work;
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 So I also have had empty months, and have numbered to myself wearisome nights.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 If I lie down to sleep, I shall say: When shall arise? and again I shall look for the evening, and shall be filled with sorrows even till darkness.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 My flesh is clothed with rottenness and the filth of dust, my skin is withered and drawn together.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 My days have passed more swiftly than the web is cut by the weaver, and are consumed without any hope.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Remember that my life is but wind, and my eyes shall not return to see good things.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 Nor shall the sight of man behold me: thy eyes are upon me, and I shall be no more.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 As a cloud is consumed, and passeth away: so he that shall go down to hell shall not come up. (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 Nor shall he return my more into his house, neither shall his place know him any more.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 Wherefore I will not spare my month, I will speak in the affliction of my spirit: I will talk with the bitterness of my soul.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Am I a sea, or a whale, that thou hast enclosed me in a prison?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 If I say: My bed shall comfort me, and I shall be relieved speaking with myself on my couch:
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 Thou wilt frighten me with dreams and terrify me with visions.
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 So that my soul rather chooseth hanging, and my bones death.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 I have done with hope, I shall now live no longer: spare me, for my days are nothing.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 What is a man that thou shouldst magnify him? or why dost thou set thy heart upon him?
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 Thou visitest him early in the morning, and thou provest him suddenly.
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 How long wilt thou not spare me, nor suffer me to swallow down my spittle?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 I have sinned: what shall I do to thee, O keeper of men? why hast thou set me opposite to thee, and I am become burdensome to myself?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 Why dost thou not remove my sin, and why dost thou not take away my iniquity? Behold now I shall sleep in the dust: and if thou seek me in the morning, I shall not be.
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
